Vabille kerrottiin riemun syy, ja hän liittyi yhteiseen ilonpitoon.
— Mainiota! hän huudahti. Sittenhän me pääsemme lähtemään kultakentille jo kahden viikon perästä!
— Sittenhän…, Rod aloitti.
— Sittenhän, keskeytti Minnetaki, te saatte pitää hauskaa, mutta minä… mutta minä saan jäädä kotiin. Mutta mitä siitä, minähän saan nyt tutustua Rodin äitiin!
Ilo oli kadonnut hänen äänestään, ja Rod ja Vabi tunsivat olonsa onnettomaksi tytön kääntäessä kasvonsa äkkiä poispäin. Mukoki astui sisään ja laukaisi jännittyneen tunnelman.
— Katsoo, kuinka kovasti päivä jo paistaa! hän huudahti. Lumi ja jää sulaa pois. Katsoo — ulkona jo kevät!
7.
POHJOISEEN
Joka päivä aurinko nousi yhä aikaisemmin, ja jokainen päivä oli edellistä pitempi ja lämpimämpi. Lämmön mukana tulivat vihertyvän maan suloiset tuoksut ja lukemattomat äänet, jotka kertoivat näiden ikimetsien elämän heräävän talviunestaan.
Kuusankalinnut kuhertelivat oksilla kajautellen häälauluaan aamusta iltaan; naakat ja korpit pörröttelivät mustia takkejaan auringonpaisteessa; mustan ja valkean kirjavat pulmuset, jotka olivat suhahdelleet ilmassa, kävivät yhä harvalukuisemmiksi, kunnes katosivat kokonaan. Poppelien silmut paisuivat paisumistaan, kunnes halkesivat kuin itävät pavut ja tarjosivat pyille juhla-aterioita.