— Kuuntele!
Tuskin Vabin laukausten kaiku oli häipynyt, kun Mukoki jälleen ampui.
Pojat juoksivat kanootille, jonka lastia ei vielä ollut purettu.
— Hän on parin mailin päässä alavirralla, sanoi Vabi, kun kanootti oli saatu vesille. Mitä ihmeen asiaa hänellä mahtaa olla?
— Minä taidan arvata, Rod vastasi ja hänen äänensä värisi kiihtymyksestä. Hän on löytänyt toisen kosken!
Tuo ajatus antoi uutta voimaa heidän kivistäviin käsivarsiinsa, ja nuolena kevyt kanootti lensi virtaa alas.
Viidentoista minuutin kuluttua heidän korvansa tavoittivat uuden merkkilaukauksen. Tällä kertaa se tuli vain neljännesmailin päästä, ja Vabi vastasi siihen kovalla huudolla. Mukokin ääni kuului vastaavan, mutta ennen kuin pojat saivat hänet näkyviinsä, heidän korviinsa kantautui aivan uusi ääni — vesiputouksen kumea jyminä! Yhä uudelleen ja uudelleen kajahtelivat poikien riemuhuudot, ja kosken kohinan halki he kuulivat Mukokin huutavan heitä laskemaan nopeasti rantaan.
— Tämä ole iso koski! Mukoki tervehti heitä tyytyväisesti hymyillen.
Pitää kova meteli — julmasti; paljon vesi!
— Hyvä! huudahti Rod varmasti kymmenennen kerran.
— Hei vain! huusi Vabi.