— Minä otaksun, että se on sinusta nyt samantekevää, hän sanoi kylmästi ja nauraen suoraan hänelle. — Minä en ole rikkonut lupaustani. Se oli tyhmä, eikö totta?
Janista tuntui kuin hänen verensä olisi äkkiä jähmettynyt, ja vaivoin hän sai pidätetyksi nyyhkytyksen.
— Sinä lupasit — —. Hän ei voinut jatkaa.
— Minä lupasin olla laittamatta hiuksiani näin, ennen kuin sinä olet unohtanut rakastaa minua, hän täydensi. — Nyt teen sen.
Jan taivutti päätään, ja Melisse näki hänen hartioittensa vavahtavan paksun peurannahkatakin alla. Hänen huulensa aukenivat, ja hän kohotti käsivartensa, kuin haluten ojentaa ne Jania kohti; mutta kun tämä taas puhui, hänen äänensä kaikui tyynenä, väräjämättä.
— Minä en ole lakannut rakastamasta sinua, Melisse. En koskaan lakkaa rakastamasta pikku siskoani. Mutta sinä olet vanhempi nyt, ja sinun on nyt aika laittaa hiuksesi näin.
Hän kääntyi poispäin, enää katsomatta tyttöön ja lähti majasta.
— Hyvästi, Jan! kaikui nyyhkyttävä kuiskaus, mutta tämä ei enää kuullut sitä. Ikkunasta hän näki Janin pudistavan Cumminsin kättä yhtiön varastohuoneen edessä. Hän näki Janin menevän Iowakan ja Jeanin luo, ja sitten nostavan mytyn selkäänsä ja pää painuksissa hiljalleen katoavan synkän männikön syvyyteen.
23
Jan palaa