— Isäni on kertonut sen, Melisse sanoi.
Tämän posket olivat värittömät, ja hänellä oli punaisia juomuja silmien alla, mutta hänen äänensä oli aivan rauhallinen.
— Hyvä Jumala! Jean sanoi ja pyörähti uudelleen ympäri. — Sinä otat sen kylmäkiskoisesti!
Hetkistä myöhemmin Melisse näki Janin tulevan varastohuoneelta. Hänen astuessaan tupaan näkyi tosin syvän liikutuksen jälkiä tytön kasvoilla, mutta hänen äänensä oli luonnottoman rauhallinen.
— Olen tullut sanomaan hyvästi, Melisse, hän aloitti. — Aion lähteä
Barrensiin metsästelemään.
— Toivotan sinulle runsaasti riistaa, Jan.
Melissen äänessä oli metallinkova kaiku.
Ensi kerran eläessään Jan ojensi hänelle kätensä. Tyttö vavahti, ja silmänräpäyksessä syöksyi kaikki veri sydämestä hänen kasvoihinsa. Sitten hän antoi toiselle kätensä ja katsoi häntä vakavasti ja tyynesti silmiin.
— Voitko odottaa hetkisen? hän kysyi.
Hän riensi huoneeseensa, ja hänen taas näyttäytyessään hehkui punainen pilkku hänen kummallakin poskellaan, ja hänen silmänsä salamoivat. Hän oli palmikoinut hiuksensa, asettanut ne kruunuksi päälaelle ja pistänyt tulipunaisia kukkia kiiltävään hiuskasaan. Toistamiseen hän tuli ja ojensi Janille kätensä.