Jan nosti päänsä kuin unesta. Heti hän huomasi soittonsa tekemän kummallisen vaikutuksen, ja hän kuljetti jousta viulun kielillä nopeasti ja rajusti ja alkoi kirkkaalla äänellä laulaa kaikille tuttua laulua.
Cummins yhtyi heti siihen, viittoi käsillään, hyppijä loikki tulenloisteella. Lumous oli poissa. Williams ja Mukee sekä yhtiön muut miehet lauloivat mukana; ja missä äsken hiljaisina seisoi kauhistuneita miehiä, vallitsi nyt korvia huumaava rähäkkä.
Koirat antoivat taas päänsä vaipua ja nuoleskelivat huuliaan, tuntiessaan houkuttelevia höyryjä. Huutaen Mukee ja kolme creetä syöksyivät tulen ääreen, pitkillä tangoilla varustettuina, ja peuroja mahtavilla vartailla käännettäessä ja niiden valuvan rasvan pihisten tippuessa liekkeihin muuttui miesten ja koirien jyreä kuoro ja Janin soitto yhä äänekkäämmäksi, niin että Cumminsin luja ääni kuulosti melskeessä vain kuiskaukselta.
Kolmas peura oli vartaassaan käännetty kahteen kertaan, ja Mukee ja hänen creensä odottivat nyt hiljaa. Silloin kajahti vuottelevasta joukosta viimeinen riemuhuuto ja sitten seurasi silmänräpäyksen hiljaisuus, jolloin Cummins juoksi leipälaatikolle ja huitoi hurjasti kädet pystyssä.
— Nyt! hän huusi. — Nyt!
Ja säihkyvin silmin Jan asettautui Cumminsin eteen, ja hänen viulustaan kaikui hurja sävelmä ja sai vielä hurjaäänisemmän ja hillittömämmän vastauksen.
— Nyt! Cummins huusi taas.
Erämaan laulu, tunnettu aina Athabaskasta Hudsoninlahdelle asti, puhkesi ilmoille huikeana, pilviä tavottelevana innostuksena.
Cummins veti esiin revolverinsa ja laukaisi sen ilmaan.
— Nyt! hän huusi.