— Entä oletko minun milloinkaan nähnyt juoksevan nopeammin? —
Raukeana hän vaipui rekeen. — Minä muistan vain yhden ainoan kerran.
Hän huokasi syvään ja heitti kätensä taaksepäin, saadakseen enemmän ilmaa keuhkoihinsa.
— Eikö se ollut sinä iltana, jolloin kuulimme susien ulvovan takanamme? Melisse kysyi.
— Ei, siitä on monta vuotta sitten, kun minä kaukana etelässä sain kuulla, että pikku Melisseni makasi ruttoon kuolemaisillaan.
Melisse istuutui hänen viereensä rekeen sanaakaan virkkamatta ja pisti kainosti kätensä hänen suureen, ruskeaan nyrkkiinsä.
— Kerro minulle siitä, Jan!
— Siinä kaikki — minä juoksin.
— Nyt et sinä juoksisi niin nopeasti minun tähteni, vai kuinka?
Jan katsoi rohkeasti häntä ja huomasi, etteivät hänen poskensa olleet puoliksikaan niin punaiset kuin ennen.
— Minähän juoksin sinun tähtesi äsken — ja siitä sinä et pitänyt — hän vastasi.