— Oi, suloinen Iowakani, jospa tietäisit, että Jean de Gravois on saanut pari korvapuustia, jotka olivat melkein lähettää hänet iäisyyteen! En olisi suonut sinun näkevän sitä kaikesta maailman kullastakaan!
Pian jälkeenpäin hän meni kotiinsa. Iowaka ja lapset olivat
Croissetilla, ja hän istuutui polttamaan piippuaan. Tuskin hän oli
alkanut puhallella sinisiä savupilviä, ennen kuin ovi avautui ja
Melisse astui sisään.
— Mitä nyt? Jean huudahti iloisesti.
Tuossa tuokiossa Melisse heitti yltään saalin, vaipui polvilleen hänen eteensä ja katsoi häneen epätoivoisena.
— Jean! Jean! hän kuiskasi huohottaen ja ojensi ylös kätensä. — Sano minulle, oi, sano minulle, ettet milloinkaan puhu siitä Janille — lupaa minulle se, Jean; et milloinkaan, et milloinkaan, et milloinkaan!
— En sano mitään, Melisse.
— Etkö milloinkaan, Jean?
— En milloinkaan!
Nyyhkyttäen hän antoi päänsä vaipua Jeanin polvea vasten. Sitten hän veti äkkiä alas Jeanin pään ja suuteli häntä.
— Kiitos, Jean, teostasi!