— Hyvä Jumala, Jean äännähti, kun hän oli mennyt. — Iowakan olisi pitänyt tuo nähdä!
21
Särkynyt sydän
Seuraavana päivänä Dixon tapasi Jean de Gravoisin yksinään ja astui hänen luokseen.
— Gravois, saanko puristaa kättänne? hän sanoi. — Tahtoisin kiittää teitä eilisestä teostanne. Minä ansaitsin sen. Olen pyytänyt Melisseltä anteeksi — ja nyt tahdon puristaa kättänne.
Jean seisoi ihan ällistyneenä. Hän ei ollut milloinkaan tavannut sellaista ihmistä.
— Jo nyt jotakin! hän huudahti ennätettyään tointua hämmästyksestään.
— Kyllä, minä puristan kättänne!
Monta päivää sen jälkeen Jean huomasi Melissen välttelevän häntä. Hän ei tullut Iowakan luo hänen tuvassa ollessaan. Eivätkä hän ja Dixon menneet enää metsäänkään. Nuori englantilainen vietti enemmän aikansa varastossa; ja vähän ennen kuin erämiehet alkoivat tulla kotiin, hän lähti Croissetin kanssa kolme päivää kestävälle rekimatkalle.
Tämä muutos ilahdutti Jeania. Hänen tavatessaan ensi kerran Melissen hänen silmänsä säkenöivät ilosta.
— Jan tulee nyt varmasti pian kotiin, hän sanoi, tervehdittyään tyttöä. — Ajatteles, jos linnut puhuisivat hänelle, mitä tapahtui tiellä!