— Ja minuun, Howland täydensi.
— Niin.
Molemmat nousivat ja katsoivat toisiinsa. Kumpikaan ei ollut kuullut koputusta eikä huomannut, että ovi avautui ja Meleese pysähtyi empien kynnykselle.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Howland sanoi vakavana:
— Kiitän Jumalaa kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, Jean. Olen iloinen, että olette jonkin aikaa luulleet minua toiseksi John Howlandiksi ja että Pierre Thoreau ja hänen veljensä yrittivät tappaa minut Prince Albertissa ja Wekuskossa, sillä jos kaikkea tätä ei olisi tapahtunut, en olisi koskaan nähnyt Meleeseä. Nyt, Jean —
Hän kuuli heikon äännähdyksen, ja kääntyessään näki Meleesen hiljaa lähtevän pois huoneesta.
— Meleese! hän huudahti. — Meleese!
Hän kiirehti tämän perässä, jättäen Jeanin yksin huoneeseen.
Vaikka toista huonetta valaisi ainoastaan aamuauringon kajo, hän erotti kuitenkin Meleesen, joka seisoi puolittain kääntyneenä häneen ja odotti. Ilosta huudahtaen Howland syöksyi hänen luokseen ja sulki hänet syliinsä.
— Meleese, oma Meleeseni! hän kuiskasi.