Pikku professori myhäili hiljaa.
"Mitä varten?" kysyi hän. "Minä olen kymmenisen kertaa kulkenut pitkin Athabascan vesireittejä ja tunnen tien yhtä hyvin kuin Broadwayn. Sitäpaitsi pidän yksinolosta. Eikä matka ole kovin rasittava, kun kaikki virrat juoksevat pohjoiseen ja itään."
Sandy tarkasteli tanskalaista koiraa selin McGilliin. Hetkeksi ilmestyi hänen silmiinsä riemun välähdys.
"Otatteko koirat mukaan?"
"Otan."
Sandy sytytti piippunsa ja jutteli kuin olisi ollut kovin utelias.
"Varmaankin ne tulevat aika kalliiksi, tuommoiset retket, vai mitä?"
"Viimeinen maksoi noin seitsemäntuhatta dollaria. Tämä tulee maksamaan viisi", sanoi McGill.
"Juukeli!" mutisi Sandy. "Ja kaikkia noita rahoja te pidätte mukananne! Ettekö pelkää — että voisi mitään tapahtua?"
Pikku professori katseli nyt muualle. Hänen kasvojensa ja eleittensä huolettomuus hävisi. Hänen sinisilmänsä kävivät hiukan tummemmiksi. Tuima hymy, jota Sandy ei nähnyt, väreili hetkisen hänen suupielissään. Sitten hän kääntyi ja nauroi.