"Tuo otaksuma ei tunnu luonnottomalta", virkkoi Fitzwilliam hymyillen, "vaikka se todenperäisenä surkeasti vähentäisikin serkkuni ansiota."
Tämä leikkipuhe tuntui Elizabethista sattuvan niin kohdalleen hra Darcyyn, että hän ei rohjennut vastata siihen, peljäten muuten ilmaisevansa todelliset tunteensa tuota hirveää miestä kohtaan. Kotia tultuaan hän. juoksi kiireisesti makuusuojaansa, lukitsi oven perästään ja antautui miettimään vasta kuulemaansa surullista tarinaa.
Tähän asti hän oli kyllä aina epäillyt, ettei Darcy ollut suinkaan suosiollisin silmin katsellut ystävänsä kiintymystä Janeen; mutta pääsyyllisenä näiden välien katkeamiseen hän oli koko ajan pitänyt Bingleyn sisarta. Mutta nytpä olikin juuri Darcyn ylpeys ja oikullisuus ilmeisesti särkenyt Janen elämänonnen. Hän oli hävittänyt hennoimmat toivon oraat maailman hellimmästä, ylevämielisimmästä sydämestä — hän oli Janen onnen surmaaja.
"Hänellä oli hyvin vakavia huomautuksia asianomaisen naisen suhteen", oli eversti Fitzwilliam sanonut. Nuo huomautukset kohdistuivat arvatenkin siihen valitettavaan tosiasiaan, että Janen sedistä oli toinen vähäpätöinen maaseudun lakimies, toinen lontoolainen kauppias.
"Sillä Janea itseänsä vastaan ei kellään ihmisellä olisi ollut muistutettavaa", hän huudahti, "hänhän on pelkkää hyvyyttä ja rakastettavaisuutta! Hänellä on mainio ymmärrys, puhdas ja hellä sydän ja viehättävät tavat. Eikä isääkään vastaan kukaan voi mitään sanoa, sillä vaikka hänellä onkin eriskummallisuutensa, ei hänen korkeata sivistystään tarvitse edes herra Darcynkaan halveksia, ja hänen kunnianarvoisen luonteensa tasalle tämä tuskin koskaan pystyy itsekään kohoamaan." Ainoastaan äitiään ajatellessaan Elizabethin itseluottamus hiukan horjahti; mutta hän ei sittenkään taipunut uskomaan, että edes tämäkään seikka olisi ollut riittävä syy hra Darcyn moitittavaan menettelyyn, vaan ainoastaan itsekäs halu säilyttää ystävänsä vapaana hänen omaa sisartansa varten.
Kyyneleet ja mielenliikutus tuottivat hänelle kovan päänsäryn; mutta siitä hän oli vain kiitollinen, sillä se pelasti hänet iltapuolella lähtemästä toisten mukana Rosingsiin, jonne perhe oli kutsuttu teetä juomaan. Huomaten hänen pahoinvointinsa Charlotte ei hoputellutkaan häntä mukaan; mutta hra Collins ei voinut salata pelkoaan, että Lady Catherine arvatenkin tulisi ottamaan hänen poisjäämisensä hyvin pahaksi.
XXXIV LUKU.
Heidän lähdettyään Elizabeth otti oitis katsellakseen vielä kerran läpi kaikki Janen kirjeet, jotka hän oli saanut täällä Kentissä oleskellessaan, aivan kuin tahtoen sytyttää niiden sisällöllä mieltään vihaan hra Darcya vastaan. Niissä lempeä kirjoittajatar ei tosin syytellyt ketään eikä valitellut nykyisiä kärsimyksiään, eipä edes muistellut murhemielin menneitä tapahtumia. Mutta kaikista niistä — ja miltei joka riviltä sen voi huomata — puuttui tuota entistä leppoista iloisuutta, joka oli aina ollut yhtä ominaista Janen kirjetyylille kuin hänen persoonalliselle olemukselleenkin ja jonka lähteenä oli ollut surujen sotkematon mielenrauha ja hilpeä tasaluontoisuus. Elizabeth vainusi joka lauseesta raskasmielisyyttä, joka nykyään sumensi sisaren sielun ja jota hän ensi kerran lukiessaan ei ollut tullut paljonkaan panneeksi merkille. Hra Darcyn äskeinen röyhkeä ylpeily hänen aikaansaamastaan kurjuudesta avasi Elizabethin silmät nyt vasta oikein käsittämään sisarensa kärsimykset. Hän tunsi mielenhuojennusta ajatellessaan, että tuo öykkäri jo ylihuomenna lähtisi matkoihinsa Rosingsista, ja vielä suurempaa huojennusta tietäessään, että vajaan parin viikon päästä hän itse jälleen pääsisi Janen pariin, lohduttamaan tätä ja kohottamaan hänen elämän virkeyttään sisarellisen hellyytensä ja kiintymyksensä koko voimalla.
Darcyn lähtöä ajatellessaan hän muisti, että myöskin tämän serkku lähtisi samalla; mutta eversti Fitzwilliam oli selvästi antanut ymmärtää, ettei hänellä suinkaan ollut kosima-aikeita; ja Elizabeth tiesi, ettei tämän miellyttävän seuramiehen lähtö tulisi särkemään hänen sydäntään.
Ajatustensa päästyä tähän kohtaan hän äkkiä säpsähti kuullessaan ovikellon soivan; ja häntä hiukan ilahdutti arvailla, että mahdollisesti eversti Fitzwilliam saapui vielä toistamiseen tänä iltana pyrkiäkseen erityisesti hänen puheilleen. Mutta tuollaiset arvailut äkisti katosivat ja hänen mielialansa sumentui kerrassaan, kun hän sanomattomaksi hämmästyksekseen näki hra Darcyn astuvan huoneeseen. Hätäisesti ja aivan kuin suunniltaan ollen tämä alkoi kohta kysellä hänen terveyttään. Elizabeth vastasi hänelle kylmän kohteliaasti ja voimatta oikein salata oudoksumistaan. Vieras istahti hetkiseksi, mutta nousi äkisti ja alkoi kävellä edestakaisin huoneessa. Elizabeth joutui yhä enemmän ihmeisiinsä, mutta ei virkkanut mitään. Muutamien minuuttien äänettömyyden jälkeen Darcy astui hyvin kiihtyneenä tyttöä kohti ja aloitti melkein ryöpsähtäen: