"Te erehdytte, herra Darcy, jos luulette että kosintanne muoto olisi millään tavalla vaikuttanut vastaukseeni, paitsi ehkä siten, etten olisi vastannut niin suorasukaisesti, jos olisitte osannut käyttäytyä kunnianmiehen tavoin minua kohtaan."
Hän näki Darcyn säpsähtävän; mutta kun tämä ei virkkanut mitään, hän jatkoi:
"Te ette olisi voinut esittää kosintaanne minkäänlaisessa muodossa, joka olisi taivuttanut minua suostumaan siihen."
Jälleen oli Darcyn hämmästys ilmeinen; hän katseli puhujaan ilmeellä, josta kuvastui epäuskoisuus ja syvä nöyryytys ja närkästys. Elizabeth jatkoi säälimättä:
"Alusta alkaen — tuttavuutemme ensi hetkestä lähtien, voisin sanoa — teidän ylpeä käytöstapanne, teidän itsekäs ja halveksiva välinpitämättömyytenne toisten tunteista ja mielipiteistä laskivat perustan minun vastenmielisyydelleni ja inholleni teitä kohtaan, joita seuraavat tapahtumat yhä vain lujensivat; eikä ollut kulunut kuukauttakaan kun jo tunsin, että te olisitte viimeinen mies, jolle voisin ojentaa käteni."
"Te olette sanonut jo kylliksi, arvoisa neiti. Minä käsitän täydellisesti teidän tunteenne ja saan vain hävetä omia tunteitani teitä kohtaan. Suokaa anteeksi, että olen kuluttanut näin kauan aikaanne, ja sallikaa minun toivottaa teille parahinta terveyttä ja onnea."
Näin sanottuaan hän poistui nopeasti huoneesta, ja Elizabeth kuuli seuraavassa tuokiossa hänen avaavan ulko-oven ja lähtevän talosta. Hänen oma mielenkuohunsa oli sanomattoman kiusallinen. Hän ei tiennyt miten lujittaa mieltään, ja heikkoutensa tuntien hän istahti itkemään hyvän puolituntisen. Hänen ihmetyksensä kaikesta äsken kokemastaan ja elämästään kasvoi yhä suuremmaksi. Että hänen piti saada naimatarjous hra Darcylta! Että tämä oli häneen rakastunut jo niin monen kuukauden mittaan! Ja niin syvästi rakastunut, että hän oli valmis alistumaan epäsuhtaiseen avioliittoon, jollaiseen sortumasta hän tuonaan oli kaikista voimistaan varjellut ystäväänsä! — Se oli miltei uskomatonta, kerrassaan tarumaista! Elizabeth tunsi imartelevaa mielihyvää sen johdosta, että hän tietämättään ja tahtomattaan oli tuollaisessa miehessä kyennyt herättämään niin väkevää rakkautta. Mutta entäpä Darcyn hirveä, anteeksiantamaton öykkärimäisyys, hänen häpeämätön tunnustuksensa ja tyytyväisyytensä siitä tuskasta, jota hän oli tuottanut Janelle, ja hänen julmuutensa hra Wickhamia kohtaan, jota hän ei yritellyt kieltääkään — kaikki nuo hirveät muistelot pyyhkäisivät Elizabethin mielestä oitis sen vähäisen säälintunteen, jota toisen vastaamaton kiintymys oli hänessä aluksi herättänyt.
Nämä kuohuttavat ajatukset askarruttivat hänen mieltään siihen saakka, kunnes kotia palaavain pappilalaisten vaunujen kolina sai hänet muistamaan, että hänen olisi ollut vaikea salata mielenkuohuaan Charlotten tarkalta silmältä, jonka vuoksi hän juoksi kiiruusti yläkertaan omaan huoneeseensa.
XXXV LUKU.
Elizabeth heräsi aamulla samoihin ajatuksiin ja mietelmiin, jotka illalla viimeksi olivat ummistaneet hänen silmänsä. Hänen oli yhä vielä mahdoton täydelleen selviytyä eilisestä hämmästyksestään; ja kykenemättä ryhtymään mihinkään jokapäiväiseen askareeseen hän päätti kohta aamiaisen jälkeen lähteä pitkälle kävelymatkalle. Hän oli aikonut lähteä jokapäiväiselle mieluiselle metsätielle, kun hän äkkiä pysähtyi muistaessaan, että hra Darcynkin tapana oli toisinaan kävellä siellä; ja Rosingsin puiston asemesta hän kääntyikin ruohokentälle, joka alkoi puomiveräjän toiselta puolen.