XXXVII LUKU.
Molemmat herrat lähtivät Rosingista seuraavana aamuna; ja hra Collins, joka oli odotellut valtaveräjällä lausuakseen heille viimeiset jäähyväiset, tunsi kotia palatessaan itsensä onnelliseksi voidessaan kertoa lähtijäin olleen niin hyvässä voinnissa ja hilpeällä mielellä kuin suinkin saattoi odottaa kartanossa tapahtuneen murheellisen jäähyväiskohtauksen jälkeen. Rosingsiin hän sitten oitis riensikin lohduttamaan Lady Catherinea ja tämän tytärtä; ja palatessaan hän voi suureksi tyydytyksekseen tuoda hänen jalosukuisuudeltaan sellaiset terveiset, että tämä haikeutensa haihduttimeksi halusi koko pappilan perheen luokseen päivällisille.
Elizabeth ei voinut Lady Catherinea nähdessään olla ajattelematta, että jos hän vain olisi tahtonut, olisi hän nyt voinut esittäytyä myladyn tulevana sukulaisena; eikä hän voinut olla hymyilemättä ajatellessaan, minkälaisen vastaanoton jalo rouva silloin olisi hänelle valmistanut. "Mitähän hän olisi oikein sanonutkaan? Kuinkahan hapanta naamaa hän olisi näyttänytkään?" — näillä kysymyksillä hän huvitti raskautettua mieltään.
Ensimmäisenä puheenaiheena päivällispöydässä tietystikin oli Rosingsin väen väheneminen. "Tottakin se koskee minuun syvästi", vakuutti Lady Catherine vakuuttamasta päästyään; "enpä usko, että kukaan ihminen maan päällä suree niin paljon ystäviensä menettämistä kuin minä. Mutta minä olenkin aivan erikoisesti kiintynyt noihin molempiin nuoriin miehiin — ja kuinka he sitten ovatkaan kiintyneet minuun! Ette usko, kuinka vaikeata heidän oli lähteä täältä! Mutta niinhän on laita joka kerta. Kunnon eversti koetti ylläpitää hilpeyttään viimeiseen saakka; mutta Darcyyn lähtö tuntui koskevan kovin kipeästi — paljon enemmän tällä kertaa, minä arvelen, kuin viime vuonna. Se rakas poika näyttää kiintyneen yhä lujemmin sitein Rosingsiin."
Hra Collinsilla oli älyä lausua tämän johdosta imarteleva huomautus, jonka äiti ja tytär palkitsivat suopealla hymyllä.
Lady Catherine huomautti pöydästä noustua, että nti Bennetkin näytti olevan allapäin; ja arvaten syyksi, että tytönkään ei tehnyt mieli niin pian menettää hänen mieluista seuraansa, hän lisäsi:
"Mutta jos niin on laita, niin kirjoittakaa kaikin mokomin äidillenne, että saatte viipyä täällä vähän kauemmin. Minä arvaan, että rouva Collins on hyvin iloinen saadessaan pitää teidät luonansa."
"Olen hyvin kiitollinen teidän jalosukuisuutenne ystävällisestä tarjouksesta", vastasi Elizabeth; "mutta minun vallassani ei ole noudattaa sitä. Minun täytyy olla Lontoossa jo ensi lauantaina."
"Miksi niin pian; ettehän ole vielä ollut täällä enempää kuin kuusi viikkoa? Minä odotin teidän jäävän ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Täisinhän siitä jo mainita rouva Collinsillekin ennen teidän tuloanne. Eikähän teillä ole mitään syytä lähteä täältä niin pian. Äitinne voi varmastikin tulla toimeen ilman teidän apuanne vielä pari viikkoa eteenpäin."
"Mutta isäni ei voi. Hän kirjoitti minulle viime viikolla ja kiirehti palaamistani."