Punnittuaan tätä kohtaa hyvän aikaa Elizabeth jatkoi jälleen lukemistaan. Mutta, oh! — sitä onnetonta kertomusta, mikä sitten seurasi — Wickhamin häpeällisistä aikomuksista nti Darcyn suhteen — sille antoi jonkin verran vahvistusta hänen ja eversti Fitzwilliamin eilisaamuinen puhelu; ja joka tapauksessa häntä oli kehoitettu hankkimaan lisätodisteita kertomuksen todenperäisyydestä everstiltä itseltään, jonka kunnioitettavaa luonnetta hänellä ei ollut syytä vähintäkään epäillä. Aluksi Elizabeth miltei päättikin kääntyä everstin puoleen, mutta tukalaahan oli syrjäisen henkilön tehdä tuollainen vetoominen; ja eikähän hra Darcy olisi varmastikaan uskaltanut sellaista kehoitusta antaa, jollei hän jo edeltäkäsin olisi ollut varma serkkunsa lausunnosta.
Elizabeth muisti aivan hyvin ensi keskustelunsa Wickhamin kanssa tuona ensimmäisenä illanviettona hra Philipsin perheessä. Monet tuon miehen lauseista olivat aivan sellaisinaan painuneet hänen muistiinsa. Nyt häntä ihmetytti, kuinka Wickham oli oikeastaan voinutkaan puhella sellaista vennon vieraalle, ja kuinka hän itse ei ollut aikaisemmin tullut sitä oudostelleeksi. Edelleen hän muisti Wickhamin kerskailleen, ettei hän suinkaan peljännyt tavata hra Darcya — että hra Darcyn asiana oli puittia tiehensä, hänen jäädessä paikoilleen, ja kuitenkin hän oli jo seuraavalla viikolla vältellyt saapua Netherfieldin tanssiaisiin. Hän muisti myöskin, että aina siihen saakka kuin Netherfieldin perhe oli poistunut seudulta, Wickham oli kertonut tarinansa ainoastaan hänelle, mutta että se kohta tuon muuton jälkeen oli ollut yleisenä puheenaiheena; ja ettei Wickham silloin enää aristellut alentaa hra Darcyn mainetta toisten ihmisten silmissä, vaikka hän oli vakuuttanut Elizabethille, että hän kunnioituksesta isää kohtaan tahtoi säästää poikaa.
Kuinka toisenlaisessa valossa tuo mies nyt näyttäytyikään! Hänen nti Kingille osoittama huomaavaisuutensa oli Elizabethista nyt pelkästään inhoittavan rahanhimon aiheuttamaa; yksinpä sekin seikka, että kyseenä oleva perintö itsessään oli verraten vähäpätöinen, ei enää todistanut kosijan vaatimattomuutta, vaan hänen silmitöntä intoaan pyyhkäistä taskuunsa kaiken, mihin hän vain voi päästä käsiksi. Entä hänen käytöksensä Elizabethia itseään kohtaan? Siihenkään ei enää voinut keksiä mitään siedettävää aihetta. Joko hän oli alussa joutunut harhaan Elizabethia muka odottavan perintöosan suuruudesta, tahi oli hänen turhamaisuuttaan kutkutellut se ilmeinen suosio, jota tämä tiesi hänelle peittelemättä osoittaneensa. Tytön mielessä heikkeni heikkenemistään jokainen vitkaileva ponnistelu tuon miehen puolustukseksi; ja hra Darcyn hyväksi hänelle muistui moniakin seikkoja, joita hän ennen ei ollut tullut ottaneeksi varteen. Niinpä esim. oli hra Bingley Janen sitä kysyessä todistanut Darcyn menetelleen täysin moitteettomasti tässä asiassa; edelleen, että kuinka pöyhkeä ja luotaantorjuva Darcyn esiintyminen yleensä olikin, hän itse ei ollut koko heidän tuttavuutensa aikana — tuon tuttavuuden, joka myöhemmin oli johtanut heidät paljon yhteen ja jonka kestäessä hän oli tullut jokseenkin läheltä tuntemaan tuon miehen luonteensävyn — keksinyt hänen luonteessaan ainuttakaan kehnoa ja periaatetta puuttuvaa piirrettä; ettei kukaan tiennyt puhua hänestä mitään pahaa tai julki jumalatonta; että päinvastoin hänen lähempi tuttavapiirinsä piti häntä erinomaisessa arvossa; että yksinpä Wickhamkin oli myöntänyt hänen olevan hyvän veljen, ja että hän itsekin oli kuullut hänen puhuvan sisarestaan tavalla, josta soinnahti hellää ja ylevää tunnetta; että jos hänen tekonsa tosiaankin olisivat olleet sellaiset, joina Wickham ne kuvasi, ne vaivoin olisivat välttyneet maailman silmiltä; ja että tosi ystävyys hra Bingleyn tapaisen herttaisen miehen ja niin kehnon luonteen välillä olisi ollut kerrassaan käsittämätön ja mahdoton.
Elizabeth aivan häpesi itseään. Hän ei voinut ajatella Darcya eikä Wickhamia tuntematta olleensa kovin sokea, puolueellinen, typerän ennakkoluuloinen.
"Mikä houkka minä olen ollutkaan!" hän huudahti. "Minä, joka olen ollut niin ylpeä tarkkanäköisyydestäni! Joka olen moittinut sisareni ylevää herkkäuskoisuutta ja avomielisyyttä ja tyydytellyt turhamaisuuttani epäilemällä toisia ja keksimällä vikoja, missä niitä ei ole ollutkaan. Mikä nöyryyttävä keksintö tämä onkaan minulle! Ja kuitenkin niin hyvin ansaittu nöyryytys! Vaikka rakkauskin olisi sokaissut silmäni, niin en olisi sen kehnommin osannut arvostella ja tuomita. Mutta ei rakkaus, vaan turhamaisuus se minut sokaisi. Mieltyneenä toisen mairitteluun ja loukkautuneena toisen välinpitämättömyydestä olen tuttavuutemme ensi alusta alkaen kallistunut ehdoin tahdoin ennakkoluuloisuuteen ja typerään tietämättömyyteen ja välittänyt vähät terveestä järjestä. Tähän hetkeen saakka en ole tuntenut omaa itseäni!"
Hänestä itsestään Janeen ja Janesta Bingleyhin hänen ajatuksensa sitten kulkivat sellaista uraa, että hän johtui muistelemaan, kuinka perin epätyydyttävältä hänestä oli tuntunut Darcyn selitys menettelystään tässä asiassa. Hän luki sen uudelleen. Ja nyt oli tulos aivan toinen. Kuinka hän voi kieltäytyä uskomasta Darcyn vakuutteluja tässä asiassa, annettuaan jo perään toisessakin? Darcy selitti olleensa aivan tietämätön Janen kiintymyksestä hänen ystäväänsä; eikä Elizabeth voinut tällöin olla muistamatta, mitä Charlotte aina oli arvellut tästä asiasta. Eikä hän myöskään voinut väittää vääräksi Darcyn kuvausta Janen luonteensävystä. Hän muisti, kuinka taitavasti Jane osasi rakastuneenakin hillitä itsensä ja salata tunteensa, kuinka hän alati käyttäytyi maltillisesti ja ja järkevästi, niin että syrjäisen silmä voi helposti erehtyä hänen tunteittensa todellisesta laadusta.
Kun hän sitten tuli siihen kohtaan kirjeessä, jossa hänen lähiomaisistaan puhuttiin niin julmasti mutta hyvällä syyllä moittien, kasvoi hänen häpeäntuntonsa kukkuroilleen. Hän muisti äitinsä ja nuorempain sisartensa käyttäytymisen eri tilaisuuksissa ja nimenomaan Netherfieldin tanssiaisissa; ja hän voi nyt hyvin käsittää, ettei Darcy voinut moittia sitä pahemmin kuin hän itsekin olisi tehnyt.
Hänelle itselleen ja Janelle myönnetty kohtelias tunnustus ei jäänyt vaikuttamatta. Se lohdutti häntä, mutta ei voinut lievittää sitä ylenkatseellista arvostelua, minkä perheen muut jäsenet olivat ansiosta saaneet osakseen; ja miettiessään nyt, kuinka Janen pettymys ja sydämensuru itse asiassa oli ollut hänen lähimpäin omaistensa käytöksen aiheuttama ja kuinka syvästi he molemmat olivat joutuneet kärsimään sen takia, hän tunsi viiltävää tuskaa ja kiduttavampaa nöyryytystä kuin koskaan ennen.
Kierrettyään nurmikentän laiteilla lähes kaksi tuntia, antaen ajatustensa kirmailla joka taholle — muistellen menneitä ja punniten ennakolta tulevia tapahtumia — kärsien uudestaan kaiken tuskan ja nöyryytyksen ja kokien lohduttautua parhaansa mukaan — hän vihdoin palasi sisälle, koettaen näyttää yhtä huolettomalta ja hilpeältä kuin ennenkin ja päättäen tukahduttaa mielessään kaikki sellaiset ajatukset, jotka estäisivät häntä puuttumasta tarinanpitoon toisten kanssa.
Kotia tultua hän sai kuulla, että Rosingsin herrat olivat käyneet talossa hänen poissa ollessaan; hra Darcy vain siunaaman ajan ottaakseen jäähyväiset, mutta eversti Fitzwilliam oli istunut lähes tuntikauden odottaen häntä palaavaksi ja miltei päättäen lähteä etsiskelemään häntä ulkoa. Elizabethin mieleen oli, etteivät he olleet tavanneet toisiaan. Eversti Fitzwilliam ei merkinnyt hänelle enää yhtään mitään. Hän voi ajatella ainoastaan saamaansa kirjettä.