Hänen tätinsä kutsui häntä katselemaan erästä muotokuvaa. Lähestyessään hän tunsi sen hra Wickhamin kuvaksi, joka monien muiden pienoismaalausten keralla riippui uuninreunalla. Täti kysyi hymyillen, mitä hän piti siitä. Taloudenhoitajatarkin tuli katsomaan ja sanoi kuvan esittävän tilan entisen pehtorin poikaa, jonka isäntävainaja oli kouluttanut mieheksi. "Hän on nyt liittynyt armeijaan", hän lisäsi, "mutta minä pelkään hänen käyneen hyvin hurjatapaiseksi."
Rva Gardiner katseli hymyillen sisarentyttäreensä, mutta tämä ei kyennyt hymyilemään vastaan.
"Ja tässä", sanoi rva Reynolds, osoittaen erästä toista pienoismuotokuvaa, "on meidän nykyinen isäntämme; se on hyvin hänen näköisensä. Se maalattiin samaan aikaan kuin tuo toinenkin — noin kahdeksan vuotta sitten."
"Minä olen kuullut paljon kiitettävän teidän isäntänne komeata ulkomuotoa", sanoi rva Gardiner katsellen kuvaa; "hänellä on todellakin kauniit kasvot. Mutta sinähän, Lizzy, voit sanoa, onko tämä kuva hänen näköisensä."
Rva Reynolds katseli suurin silmin Elizabethiin.
"Tunteeko tämä nuori neiti herra Darcyn?" kysyi hän kunnioittavasti.
Elizabeth punastui vastatessaan: "Vähän."
"Eikö hän teistäkin ole hyvin kaunis mies, neitini?"
"On kyllä — hyvin kaunis."
"Minä ainakin olen varma, etten tiedä ketään häntä kauniimpaa. Mutta yläkerran käytävässä on hänestä toinen paljon isompi ja kauniimpi kuva. Tämä huone oli isäntä vainajan mielihuone, ja kaikki nämä pienoiskuvat ovat täällä hänen jäleltään. Hän piti niistä hyvin paljon."