"Tiedän todellakin", vastasi Elizabeth punastuen.
"Minä kerroin teille toispäivänä hänen häpeämättömästä käyttäytymisestään herra Darcya kohtaan; ja kuulittehan te omin korvin, viimeksi Longbournissa ollessanne, millä tapaa hän puhui miehestä, joka oli osoittanut niin verratonta pitkämielisyyttä ja anteliaisuutta hänelle. Ja on muitakin asioita, joista minun ei ole lupa … joista tässä yhteydessä ei kannata puhua; mutta hänen valhejuttunsa Pemberleyn perheestä ovat ihan loputtomat. Kaikesta siitä päättäen, mitä hän oli kertonut neiti Darcysta, luulin tapaavani hyvin ylpeän, kylmäkiskoisen ja epämiellyttävän tytön. Ja kuitenkin hän tiesi, että asianlaita on aivan päinvastainen. Täytyihän hänen pitkän tuttavuutensa perusteella tietää, että neiti Darcy on hyvin rakastettava ja perin vaatimaton tyttö, jollaiseksi me tulimme hänet tuntemaan."
Matkaa jatkettiin niin nopeaan kuin voitiin; ja vietettyä yö maantien varrella olevassa majatalossa jouduttiin Longbourniin seuraavana päivänä päivällisajaksi. Elizabeth oli tyytyväinen, ettei Janen ollut tarvinnut väsyttää itseään sen pitemmällä odottelulla.
Gardinerin pikkulapset seisoivat kaikki vastassa portailla; suudeltuaan heitä kiireisesti Elizabeth juoksi sisään eteissuojaan, jossa tapasi yläkerrasta alas syöksyvän Janen.
Sisarusten itkien syleiltyä toisiaan kysyi nuorempi, oliko karkulaisista kuultu mitään.
"Ei vielä", sanoi Jane. "Mutta kun hyvä enomme nyt on tullut, niin toivon, että kaikki tulee päättymään hyvin."
"Onko isä vielä Lontoossa?"
"On; hän lähti tiistaina, niinkuin kirjeessäni mainitsin."
"Oletko saanut häneltä mitään tietoja?"
"Vain yhden kerran. Hän kirjoitti minulle muutamia rivejä keskiviikkona ilmoittaen saapuneensa perille onnellisesti ja antoi minulle ohjeita, joita olin häneltä erityisesti pyytänyt. Hän lisäsi, ettei hän kirjoittaisi uudelleen, ennenkuin hänellä olisi jotakin kertomisen arvoista."