"Hänpä juuri! Hänen oli määrä saapua kirkkoon Wickhamin nuodemiehenä. Mutta hyvä Jumala kuitenkin! Aivanhan minä unohdin koko asian! Minä en olisi saanut hiiskua siitä sanaakaan. Olenpas minä koko pöllö! Ja sen lupasin heille niin lujasti! Mitä Wickham nyt sanookaan? Sen piti pysyä aivan salassa toisilta!"
"Jos sen piti pysyä salassa", sanoi Jane, "niin älä virka enää sanaakaan enempää. Saat olla varma, etten minä ainakaan käy utelemaan koko asiata."
"Ah, emme tietenkään", vakuutti Elizabeth punoittavin poskin, vaikka hän aivan paloi uteliaisuudesta.
"Kiitos vain", sanoi Lydia; "sillä jos utelisitte enempää, niin en malttaisi olla kertomatta teille; ja silloin Wickham suuttuisi hirveästi."
Mutta Elizabethin oli aivan mahdoton jäädä tietämättömäksi tästä perin mielenkiintoisesta asiasta — tahi ainakin hänen oli mahdoton olla hankkimatta tietoja toiselta taholta. Hra Darcy oli siis ollut mukana hänen sisarensa vihkiäisissä. Sehän vasta oli merkillinen uutinen! Ja vieläpä sellaisessa seurassa, johon hänellä ilmeisesti oli ollut kaikkein vähimmän halua liittyä. Ajatukset pyörivät tytön aivoissa kuin villit virvatulet. Hän arvaili sen kymmeneen suuntaan syytä Darcyn läsnäoloon, mutta mikään niistä ei häntä tyydyttänyt. Mikä häntä parhaiten olisi miellyttänyt ja asettanut Darcyn menettelyn ylevimpään valoon, se tuntui hänestä mahdottomalta uskoa. Hän ei jaksanut sen kauempaa kestää tätä jännitystä, juosten joutuun omaan huoneeseensa hän istahti pöydän ääreen, sieppasi paperiarkin ja kirjoitti lyhyen kirjeen tädilleen pyytäen häneltä selitystä Lydian ajattelemattomaan vihjaukseen, jollei sen ilmaiseminen rikkonut tädiltäkin ehkä vaadittua vaitiolonlupausta.
"Voittehan helposti käsittää minun uteliaisuuteni", hän lopetti kirjeensä, "kuullessani että henkilö, joka ei ole lainkaan sukulainen ja joka muutenkin ollen melkein vennon vieras perheellemme, on ollut teidän joukossanne sellaisessa tilaisuudessa. Olkaa kiltti ja vastatkaa minulle oitis ja selittäkää minulle tämä ongelma — jollei sen jostakin syystä pidä pysyä syrjäisiltä salassa, kuten Lydia antoi ymmärtää; silloin minun täytyy koettaa tyytyä olemaan edelleenkin pimeässä."
"Niinkuin minä muka siihen tyytyisin", hän lisäsi uhkamielisesti itsekseen sulkiessaan kirjeen. "Ja jollet sinä, rakas täti, kerro minulle sitä kunniallisella tavalla, niin keksin sen varmasti salateitä!"
LII LUKU.
Elizabeth saikin tyydytyksekseen tädiltä vastauksen mahdollisimman pian. Kohta kun hän oli siepannut kirjeen postilaukusta, hän juoksi kiireimmän kautta aidantakaiseen pikku metsikköön, missä oli vähimmän vaaraa tulla häirityksi; ja siellä hän onnesta huoahtaen istahti matalalle turvepenkille ja varustautui olemaan tyytyväinen, sillä kirjeen pituudesta päättäen vastaus ei varmastikaan ollut kielteinen.
"Gracechurch-katu n:o —, syyskuun 6 p:nä.