Torstaina kokoontui Longbourniin hyvä joukko vieraita; ja päivän molemmat päävieraat, joita kaikkein hartaimmin oli odotettu, saapuivat hyvissä ajoin. Seuran siirtyessä ruokasaliin seurasi Elizabeth tarkalla huomiolla, istuisiko Bingley hänen sisarensa viereen, missä hänen paikkansa aina ennen oli ollut. Hänen viisas äitinsä oli samaa tulosta odottaen laiminlyönyt kutsua illan etevimmän vieraan omalle kupeelleen. Bingley näytti epäröivän; mutta Jane sattui silloin katsahtamaan hänen puoleensa, sattuipa hymyilemäänkin; ja silloin oli arpa heitetty. Hän istui lemmityn viereen.
Sydän täynnä voitonriemua Elizabeth vilkaisi varkain Bingleyn ystävään. Tämä näytti kestävän kohtaloniskun ylevän välinpitämättömästi; ja Elizabeth melkein jo luuli Bingleyn toimineen ystävänsä suostumuksella, jollei hän sattumalta olisi huomannut tämänkin vilkaisevan Darcyyn, silmissä puolittain naurava, puolittain hätäytynyt ilme.
Bingleyn käytös Janea kohtaan oli koko päivällisajan niin ilmeisesti ihaileva, että Elizabethin mielestä molempien vastainen onni oli taattu, jos Bingley sai vain toimia oman päänsä mukaan. Hän ei voinut olla tavantakaa vilkuilematta Darcyyn nähdäkseen, millä silmällä tämä seurasi ystävänsä nopeata antautumista vanhan viehätyksensä lumoihin. Darcy istui hänen äitinsä vierellä, miltei koko pöydän mitan päässä hänestä itsestään. Hän voi hyvin arvata, ettei naapuruus ollut kummallekaan mieluinen; aniharvoin he vaihtoivat sanoja keskenään, ja silloinkin kylmästi ja jäykän näköisinä. Tämä äidin epäkohteliaisuus suretti Elizabethia suuresti; ja hän tunsi toisinaan, että hän olisi antanut vaikka mitä hyvänsä, jos olisi voinut jollain tapaa osoittaa Darcylle, ettei koko perhe ollut yhtä kiittämätön tämän jaloudesta.
Hän toivoi, että ilta vielä jollain tapaa veisi heidät yhteen tai toistensa lähelle; ja pöydästä noustua hän odotti sykkivin sydämin, että Darcy saapuisi häntä puhuttelemaan.
"Jollei hän nyt tule minun luokseni", hän ajatteli, "niin saan luopua hänestä iäksi."
Hänestä näyttikin siltä, että hänen toiveensa oli toteutumaisillaan; mutta — voi surkeaa! — kaikki naiset kokoontuivat sen pöydän ympärille, jonka ääressä Jane valmisti teetä ja hän itse kahvia, niin tiiviiksi ryhmäksi, ettei kukaan herroista päässyt lähellekään. Ja kaiken harmin kukkuroiksi muuan tytöistä vielä likistyi aivan kiinni häneen ja kuiskutti:
"Mepäs emme päästäkään miehiä lähelle, eikö niin? Emmehän me heitä täällä tarvitse."
Darcy oli kulkenut salin toiseen päähän. Elizabeth seurasi häntä silmillään, kadehtien jokaista, jonka kanssa hän antautui puheisiin, ja tuskin malttaen tarjota kahvia kellekään; ja sitten hän oli ärtyinen omasta höperyydestään.
"Koko hupsupa minä olenkin, kun odotan että hän, jonka olen kerran hyljännyt, enää uudestaan osoittaisi minulle rakkauttaan! Eikö ole kerrassaan sulaa hulluutta odottaa miehen kahdesti kosivan samaa naista? Silloinhan ei miehillä olisi itserakkautta eikä omanarvon tuntoa niin vähääkään."
Hän tunsi mielensä kuitenkin suuresti keventyneeksi, kun näki Darcyn itsensä tuovan kahvipöytään takaisin tyhjän kuppinsa; ja silloin hän käytti tilaisuutta hyväkseen: