LIV LUKU.
Kohta vieraiden lähdettyä Elizabeth kiiruhti ulos kävelemään selvittääkseen sekavia ajatuksiaan ja tyynnyttääkseen kuohuisia tunteitaan. Hra Darcyn äskeinen käytös häntä ihmetytti ja harmitti.
"Mitä hänen tarvitsi ollenkaan tulla tänne", hän ajatteli, "jos hänen aikomuksensa oli pysyä tuppisuuna, totisena ja välinpitämättömänä?"
Hänen oli mahdoton selittää tuota ongelmaa tavalla, josta hänelle olisi ollut mielihyvää ja tyydytystä.
"Osasihan hän olla rakastettava ja miellyttävä enoa ja tätiä kohtaan Lontoossa ollessaan; miksi hän ei nyt ole samanlainen minuakin kohtaan? Ja jos hän pelkää ja aristelee minua, niin miksi hän ollenkaan tulikaan? Ja jollei hän enää yhtään välitä minusta, niin miksei hän puhellut edes toisten kanssa? Voi, kuinka kiusallinen mies! Minä en tahdo enää ollenkaan ajatella häntä."
Hän saattoikin pysyä vähän aikaa päätöksessään, kun sisarensa yhtyi häneen; ja Janen säteilevän iloisesta katseesta voi huomata hänen nauttineen vierasten seurasta paljon enemmän kuin hänen onnettoman nuoremman sisarensa.
"Nyt, kun tämä ensimmäinen kohtaaminen on kestetty", hän sanoi, "tunnen oloni oikein keveäksi. Minä tiedän, kuinka pitkälle voimani kestävät, enkä salli itseni enää koskaan joutua hämilleni hänet nähdessäni. Olen hyvin iloinen siitä, että hän syö meillä päivällistä ensi tiistaina. Silloinhan vieraatkin saavat nähdä, että me tapaamme toisemme vain tavallisina ja välinpitämättöminä tuttavina."
"Välinpitämättöminä tosiaan!" nauroi Elizabeth. "Oi Jane, ole varuillasi!"
"Rakas Lizzy, ethän sinä toki pidä minua niin heikkona ja hupsuna, että enää antautuisin ehdoin tahdoin mihinkään vaaraan?"
"Minusta sinä antaudut hyvin halusta siihen sangen suureen vaaraan, että teet hänet paljon rakastuneemmaksi itseesi kuin koskaan ennen."