"Me koetamme joutua minkä ehdimme", sanoi Jane; "mutta minä arvaan, että Kitty ennättää valmiiksi aikaisemmin kuin kukaan meistä, sillä hän tuli huoneeseensa jo puoli tuntia sitten."
"Viisi me Kittystä! Mitä hänellä on alhaalla tekemistä? Jouduhan nyt sukkelaan, rakkaani! Missä sinun vyöhyesi onkaan?"
Mutta äidin palattua omalle puolelleen Jane ei suostunut millään ilveellä menemään alas ilman jonkun sisarensa seuraa.
Sama hätäinen halu jättää molemmat rakastavat kahdenkesken ilmeni myöhemminkin illalla. Teen juotua hra Bennet vetäytyi tapansa mukaan kirjastoon, ja Mary lähti yläkertaan soittelemaan. Täten oli Hymenin rattaiden viidestä liikapyörästä jo kaksi saatu syrjäytetyksi; ja rva Bennet istui ja vilkuili ja iski silmää ja nyökkäili hetken aikaa Elizabethille ja Kittylle, saamatta näitä kuitenkaan ymmärtämään hänen merkkikieltään. Elizabeth ei tahtonut sitä ymmärtää; ja kun Kitty sen viimein ymmärsi, kysyi hän hyvin viattomasti: "Mikä nyt on hätänä, äiti? Mitä sinä tarkoitat, kun nyökyttelet minulle? Mitä minun pitäisi tehdä?"
"Ei mitään, lapseni, ei mitään. Enhän minä sinulle nyökkäillyt." Hän istui aivan hiljaa vielä viitisen minuuttia; mutta sitten hän ei kyennyt enää pidättymään ja päästämään hukkaan niin tähdellistä tilaisuutta. Hän kavahti pystyyn ja suihkaten Kittylle: "Tulehan mukanani, lapseni, minulla on sinulle jotain sanottavaa", vei hänet ulos salista.
Jane loi oitis Elizabethiin niin hätääntyneen katseen, että tämä päätti, ettei häntä ainakaan saataisi karkoitetuksi. Mutta hetken perästä rva Bennet raotti ovea ja huusi sisään: "Lizzy rakas, minulla on sinulle puhumista."
Silloin oli hänenkin pakko poistua.
"Meidän pitää jättää heidät kahdenkesken, ymmärräthän", supatti äiti hänen korvaansa, kun he seisoivat yhdessä keskellä eteissuojaa. "Kitty ja minä lähdemme yläkertaan minun makuuhuoneeseeni."
Elizabeth ei katsonut maksavan vaivaa ruveta väittelemään äitinsä kanssa, mutta hän jäi tyynesti eteiseen siksi kunnes tämä ja Kitty olivat poistuneet, ja sitten hän palasi saliin.
Mutta silloin hän sai rajattomaksi hämmästyksekseen huomata, että hänen äitinsä oli ollut häntä viisaampi. Avatessaan hiljaa oven hän näki sisarensa ja Bingleyn seisovan vastakkain uunin edessä, nähtävästi syventyneinä varsin vakavaan keskusteluun; ja jollei tämäkään vielä olisi pannut häntä epäilemään, olivat molempain kasvot, kun he äkkiä kääntyivät katsomaan häneen, hyvin kaunopuheiset. Heidän tilanteensa oli kylläkin tukala; mutta hänen oli vielä pahempi. Kukaan heistä kolmesta ei virkkanut sanaakaan; ja Elizabeth aikoi juuri pyörähtää takaisin ovelta, kun Bingley kuiskasi pari sanaa hänen sisarensa korvaan ja juoksi kiireesti ulos salista.