"Ne ovat todellakin raskaita kohtaloniskuja", vastasi Elizabeth. "Mutta hra Darcyn vaimon täytyy asemastaan löytää vallan erikoisia tyydytyksen ja onnellisuuden lähteitä, niin että hänen ei kai yleensä tarvitse katua rohkeuttaan."
"Itsepäinen, tylsäjärkinen tyttö! Minä häpeän teidän takianne! Tälläkö tapaa te osoitatte kiitollisuuttanne kaikesta minun viimekeväisestä huomaavaisuudestani? Ettekö tunne velvollisuudeksenne ottaa minua ja minun toivomuksiani ollenkaan lukuun? Istukaamme. Teidän on ymmärrettävä, neiti Bennet, että minä tulin tänne lujasti päättäen viedä tahtoni perille; ja siitä päätöksestäni ei mikään voi minua horjuttaa. Minä en ole tottunut alistumaan kenenkään oikkuihin. Minun ei ole tapana pettyä toiveissani."
"Se tekee teidän jalosukuisuutenne nykyisen tilanteen sitä säälittävämmäksi; mutta minuun se ei tehoo vähääkään."
"Älkää keskeyttäkö minua! Kuunnelkaa ääneti, mitä minä sanon. Minun tyttäreni ja sisarenpoikani ovat luodut ja kasvatetut toisiansa varten. He polveutuvat äitiensä puolelta samasta jalosyntyisestä suvusta; isien puolelta kunnianarvoisista, arvossapidetyistä ja ikivanhoista, vaikka ei yhtä korkea-aatelisista perheistä. Kummallakin on suurenmoinen omaisuus. Kummankin suvut ovat yhteen ääneen julistaneet heidät toisilleen kuuluviksi; ja mikä nyt käykään erottamaan heitä? Alhaisarvoisen, rutiköyhän ja vaikutusvaltaisia sukulaisia vailla olevan nuoren tyttöheilakan röyhkeät ja kunnianhimoiset nousukaspyrkimykset! Voiko tällaista kärsiä? Sitä ei saa kärsiä, eikä sitä tulla kärsimään! Jos te vähänkään ymmärrätte omaa etuanne, niin ette varmastikaan pyri ylös siitä tasosta, jossa olette kasvanut."
"Jos minusta tulisi sisarenpoikanne vaimo, niin en todellakaan luulisi luopuvani omasta tasostani. Hän on arvosäätyinen herrasmies; minä olen arvosäätyisen herrasmiehen tytär. Luulisin, että olemme toistemme vertaiset."
"Totta kyllä. Isänne on arvosäätyinen herrasmies. Mutta mitä säätyä on äitinne? Mitä väkeä ovat enonne ja tätinne? Älkää luulkokaan, etten tietäisi heidän olevan halpoja ammattilaisia."
"Olivatpa sukulaiseni mitä säätyä ja ammattia hyvänsä", sanoi Elizabeth, "niin jollei sisarenpojallanne ole mitään heitä vastaan, ei teillä ainakaan voi olla mitään sanomista asiassa."
"Sanokaa minulle hetipaikalla ja kerta kaikkiaan, oletteko kihloissa hänen kanssaan?"
Vaikka Elizabethin mieli ei tehnyt vastata tähän kysymykseen Lady Catherinen röyhkeästä vaatimuksesta, ei hän kuitenkaan voinut olla sanomatta, hetken mietittyään:
"En ole."