Lady Catherine näytti tulevan mieliinsä.
"Ja lupaatteko nyt minulle, ettette koskaan aiokaan suostua sellaiseen kihlaukseen?"
"Mitään sellaista en tahdo luvata."
"Neiti Bennet, minä olen kovin hämmästynyt ja loukkaantunut. Minä toivoin teissä tapaavani järkevän nuoren naisen. Mutta älkää pettykö luulemaan, että minä antaisin koskaan perään. Minä en lähde täältä, ennenkuin olette antanut minulle sen vakuutuksen, jota teiltä vaadin."
"Ja sellaista en varmastikaan koskaan anna teille. Minua ei saa mikään taivutetuksi niin tuiki järjettömään lupaukseen. Teidän jalosukuisuutenne tahtoo naittaa tyttärensä herra Darcylle; mutta tekisikö minulta vaatimanne lupaus millään tavoin heidän naimisensa sen mahdollisemmaksi? Olettakaamme, että herra Darcy on rakastunut minuun; voiko ajatellakaan, että jos minä hylkään hänen naimatarjouksensa, hän siitä käy sen taipuvaisemmaksi kohdistamaan kiintymyksensä teidän tyttäreenne? Sallikaa minun sanoa teille, Lady Catherine, että ne todistelut, joilla olette tukenut tätä merkillistä vaatimustanne, ovat olleet yhtä herjaavat laadultaan kuin vaatimuksenne on järjetön. Te olette pahasti erehtynyt minun luonteestani, jos luulette voivanne minuun vaikuttaa sellaisilla keinoilla. Missä määrin sisarenpoikanne hyväksyy teidän sekaantumisenne hänen asioihinsa, sitä en voi sanoa; mutta minun asioihini teillä ei varmastikaan ole oikeutta sekaantua. Minun täytyy senvuoksi pyytää, että vapautatte minut tämän kiusallisen keskustelun jatkamisesta."
"Älkäämme hätäilkö, pyydän. En ole vielä likimaillekaan lopettanut. Kaikkiin jo tekemiini muistutuksiin on minulla vielä yksi lisättävänä. En ole suinkaan tietämätön nuorimman sisarenne häpeällisestä karkausjutusta. Minä tunnen sen kaikki yksityisseikat; minä tiedän, että hänen väkinäinen naittamisensa oli osto- ja myymiskauppa, johon isänne ja enonne saivat suorittaa rahat. Ja sellaisestako tytöstä pitäisi tulla minun sisarenpoikani käly? Ja hänen miehestään, joka on herra Darcyn isävainajan entisen pehtorin poika, tulla hänen lankonsa? Taivasten tekijät — mitä te oikein ajattelettekaan? Pitäisikö Pemberleyn metsäin ylväiden siimesten tulla sillä tapaa häväistyiksi?"
"Nyt ei teillä ole enää tämän enempää sanomista", vastasi Elizabeth vihastuneena. "Te olette herjannut minua kaikella mahdollisella tavalla. Pyydän päästä palaamaan kotiini."
Hän nousi seisomaan. Lady Catherine myöskin nousi, ja molemmat lähtivät astelemaan taloa kohti. Hänen jalosukuisuutensa leuka tärähteli harmista.
"Te ette siis sääli vähääkään sisarenpoikani kunniaa ja hyvää nimeä! Tunnoton, itsekäs tyttö! Ettekö käsitä, että teidän naimisenne häpäisee hänet jokaisen kunnon ihmisen silmissä?"
"Lady Catherine, minulla ei ole teille enää mitään sanottavana. Te tiedätte hyvin minun ajatukseni."