"Minä tarvitsen siihen pikemminkin aikaa kuin rohkeutta, Elizabeth. Mutta parempi takoa rauta kuumana; jos annat minulle paperiarkin, niin teen sen oitis."
"Ja jollei minulla itsellänikin olisi kirjettä kirjoitettavana, niin tahtoisin istua vierelläsi ja ihailla tasaista käsialaasi, niinkuin eräs toinen nuori neiti teki kauan sitten. Mutta minullakin on täti, jota en saa laiminlyödä."
Elizabeth ei ollut vielä tullut vastanneeksi rva Gardinerin pitkään kirjeeseen, koska hänen oli ollut tukala tunnustaa, kuinka suuresti tämä oli liioitellut hänen ja Darcyn välillä silloin vallinnutta suhdetta; mutta nyt, kun hänellä oli niin iloisia sanomia ilmoitettavana, häntä oikein hävetti, että hän oli pitänyt enoaan ja tätiään kokonaista kolme päivää tietämättöminä onnestaan. Siksipä hän oitis kirjoitti seuraavaa:
"Minä olisin tahtonut jo aikaisemmin kiittää sinua, rakas täti, pitkästä, sydämellisestä, tyydyttävästä, yksityiskohtaisesta selostuksestasi; mutta totta puhuen arkailin kirjoittaa. Sinä arvailit paljon enemmän kuin silloin todellisuudessa oli olemassa. Mutta nyt saat arvailla niin paljon kuin sinua vain haluttaa; anna vapaat ohjakset mielikuvituksellesi, kuvittele mielessäsi mitä ikinä tahdot, ja jollet vain luule minua jo vihityksi rouvaksi, niin kaikessa muussa pahoin et pettyne. Sinun pitää kirjoittaa minulle hyvin pian uudelleen ja ylistellä häntä vielä paljon enemmän kuin viime kirjeessäsi teit. Minä kiitän ja ylistän sinua tuhannesti siitä hyvästä, ettemme lähteneetkään Järville. Kuinka saatoinkaan olla niin hupsu ja toivoa sinne? — Sinun ehdotuksesi ponyvaljakosta oli hyvin mieleeni. Me ajelemme sillä joka päivä ympäri puistoa. Minä olen tätänykyä maailman onnellisin tyttölapsi. Ehkäpä jotkut muutkin ovat väittäneet samaa ennen, mutta ei kukaan niin hyvällä syyllä kuin minä. Minä olen Janeakin onnellisempi; hän vain hymyilee, mutta minä nauran. Herra Darcy lähettää sinulle niin paljon rakkautta, kuin minulta vain liikenee. Te olette koko joukolla terve tulleet Pemberleyhin ensi jouluksi."
Hra Darcyn kirje Lady Catherinelle kävi aivan toiseen sävyyn; ja molemmista erosi suuresti se, jonka hra Bennet lähetti hra Collinsille vastaukseksi tämän viime kirjeeseen.
"Hyvä orpanani. — Minun täytyy vaivata teitä pyytämällä yhä lisää onnitteluja. Elizabethista tulee piakkoin rouva Darcy. Lohduttakaa Lady Catherinea miten paraiten voitte. Mutta teidän sijassanne minä siirtyisin hänen sisarenpoikansa puolelle. Tämä on näet rikkaampi. — Teidän harras j.n.e."
Nti Bingleyn onnittelukirje hänen veljelleen tämän lähenevien häiden johdosta oli ylen hellä ja teeskennelty.
Kirjoittipa hän samalla Janellekin, ilmaisten ilonsa ja toistaen kaikki aikaisemmat rakkautensa vakuuttelut. Jane ei antanut niiden lumota silmiään, mutta hän tuli kuitenkin niin liikutetuksi, että lähetti sydämellisen vastineen.
Nti Darcyn ilo hänen saamastaan sanomasta oli yhtä totinen ja harras kuin hänen veljensä ilo lähettäessään sen hänelle. Kaikki neljä paperiarkin sivua tarvittiin tulkitsemaan hänen ihastustaan ja hänen ujoa toivomustaan, että uusi sisar sulkisi hänet rakkauteensa.
Ennenkuin hra Collinsilta ennätti tulla vastaus ja hänen vaimoltaan onnittelukirje Elizabethille, sai Longbournin perhe kuulla, että tämä arvoisa pari oli tullut Lucas Lodgeen. Syy tähän äkilliseen matkaan kävi pian selville. Lady Catherine oli sisarenpoikansa ilmoituksesta ottanut niin pahakseen, että Charlotten, joka sydämessään iloitsi ystävättärensä onnesta, tuli kiire päästä pakosalle siksi, kunnes myrskynpuuska ennätti vaimentua. Lapsuudentuttavan tapaaminen oli suuresti Elizabethin mieleen, vaikka hänen täytyi joskus ajatella, että tämä onni oli kalliisti ostettu, kun hän näki sulhasensa olevan armotta alistettu hra Collinsin liehakoivan kohteliaisuuden uhriksi. Mutta hra Darcy jaksoi sentään kantaa kovan osansa ihmeteltävän levollisesti. Kykenipä hän jokseenkin malttavaisesti kuuntelemaan Sir William Lucasinkin karhumaisia mairitteluja, kun tämä onnitteli häntä sen johdosta, että hänen osakseen oli langennut kreivikunnan kaunein helmi ja kirkkain jalokivi, ja toivotteli, että he useasti kohtaisivat toisensa kuninkaanhovissa. Jos hän kohauttikin olkapäitään, sattui se vasta sitten kun Sir William oli poissa näkyvistä.