"Jos pidämme joutua", sanoi Lydia heidän astuessaan, "niin ehkä ennätämme nähdä kapteeni Carterin, ennenkuin hän lähtee."
Merytoniin tultua pieni seurue jakautui; nuorimmat sisarukset poikkesivat erään upseerin rouvan luo, ja Elizabeth lähti yksinään jatkamaan matkaa, astellen rivakasti sänkipeltojen poikki, kiiveten kiviaitojen ja hypähtäen lätäköiden yli kärsimättömässä innossaan, saapuen vihdoin talon edustalle nilkat hyvin väsyneinä, kengät ja sukat kuraisina ja kasvot punoittavina tiukasta kulusta.
Hänet johdettiin sisään ruokasaliin, missä koko seura, Janea lukuunottamatta, oli koolla aamiaispöydässä ja missä hänen lokainen ulkoasunsa herätti suurta ällistystä. Rva Hurstista ja nti Bingleystä tuntui miltei uskomattomalta, että hän oli aivan yksin kulkenut kolme mailia sellaisella kelillä ja ainoastaan sisartaan nähdäkseen. Ja Elizabeth voi olla varma, että hän sen kautta oli joutunut noiden arvon naisten ylenkatseen alaiseksi. He ottivat kuitenkin hänet hyvin kohteliaasti vastaan ja heidän veljensä sävyssä oli enemmänkin kuin pelkkää kohteliaisuutta — siinä oli mielihyvää ja hellyyttä. Hra Darcy sanoi hyvin vähän, ja hra Hurst istui tuppisuuna. Edellisen mielessä kamppaili ihastus neitosen terveestä ihonväristä ja epäilys, oikeuttiko sisaren satunnainen pahoinvointi tätä yksin uskaltamaan niin seikkailurikkaalle matkalle. Jälkimmäinen ajatteli yksinomaan aamiaistaan.
Hätäisiin kysymyksiinsä Janen tilasta Elizabeth ei saanut oikein mieluisia vastauksia. Nti Bennet oli nukkunut huonosti, ja vaikka hän nyt olikin ylhäällä, oli hänessä siksi paljon kuumetta, ettei hän saanut lähteä huoneestaan. Elizabeth oli iloinen, kun hän sentään pääsi oitis häntä katsomaan; sillä Jane, jota vain pelko omaistensa säikäyttämisestä oli estänyt kirjeessään toivomasta sellaista vierailua, oli hyvin ihastunut hänen tulostaan. Hän ei kuitenkaan jaksanut paljon puhella; ja kun nti Bingley jätti heidät kahdenkesken, voi hän ainoastaan tulkita ihastustaan ja kiitollisuuttaan nauttimansa hellän kohtelun johdosta. Elizabeth autteli häntä äänettömästi.
Aamiaispöydästä noustuaan talon naiset palasivat heidän luokseen; ja silloin rupesi Elizabethkin pitämään heistä, nähdessään kuinka hellästi ja huolellisesti he hoitelivat Janea. Apteekkarikin saapui; tutkittuaan potilaan hän sanoi hänen kovasti kylmettyneen, niinkuin oli arvellutkin, ja kehoitti häntä käymään uudestaan vuoteeseen, luvaten lähettää joitakin lääkkeitä. Neuvoa noudatettiinkin oitis, sillä kuumeoireet lisääntyivät ja sairaan päätä pakotti kovasti. Elizabeth ei poistunut hetkeksikään sisarensa vierestä, eivätkä talon naisetkaan olleet sieltä usein poissa; herrat vuorostaan lähtivät ulos, kun eivät voineet olla miksikään avuksi.
Kun kello löi kolme, tunsi Elizabeth, että hänen täytyi lähteä, ja hän sanoi sen sangen vastenmielisesti. Nti Bingley tarjoutui lähettämään hänet kotia vaunuilla, mutta silloin hätäytyi Jane niin kiihkeästi heidän eroamisestaan, että nti Bingleyn täytyi vaihtaa vaunutarjouksensa pyynnöksi, että hän jäisi vielä toistaiseksi Netherfieldiin. Elizabeth suostui mitä kiitollisimmin ja palvelija lähetettiin oitis Longbourniin ilmoittamaan kotolaisille hänen jäämisestään ja noutamaan hänelle vaatteita.
VIII LUKU.
Kello viideltä talon naiset vetäytyivät omalle puolelleen pukeutumaan, ja puoli seitsemältä tultiin Elizabethia kutsumaan päivälliselle. Kohteliaisiin tiedusteluihin sisarensa tilasta — ja tällöin Elizabethia nimenomaan ilahdutti havaita, että hra Bingley oli kaikkein huolestunein kyselijä — hänellä ei ollut paljon hyvää vastattavana. Jane ei ainakaan ollut yhtään parempi. Sen kuultuaan talon naiset vakuuttivat kolmeen tai neljään kertaan, kuinka tuo uutinen heitä suretti, kuinka ikävää heistä oli vilustua ja kuinka suuresti heitä inhoitti ajatellakaan joutuvansa kipeiksi — ja siihen heidän surunsa Janesta sitten loppuikin. Tuo merkillinen käytös — että he Janen edessä näyttäytyivät helliksi ystäviksi ja selän takana jokseenkin välinpitämättömiksi — palautti Elizabethille hänen aikaisemman nurjan käsityksensä heistä.
Heidän veljensä sen sijaan oli ainoa perheenjäsen, jota kohtaan hän tunsi jonkinmoista mieltymystä. Nuoren miehen hätä Janen sairastumisesta oli ilmeinen ja vilpitön, ja Janen sisarelle hän osoitti imartelevaa huomaavaisuutta, joka esti tätä tuntemasta olevansa talossa vieras tungeksija, jollaisena toisten kylmä välinpitämättömyys oli alussa saattanut häntä pitämään itseänsä. Naiset olivat syventyneet keskustelemaan hra Darcyn kanssa, ja hra Hurst, joka istui Elizabethin pöytätoverina, tuntui elävän ainoastaan syödäkseen, juodakseen ja korttia lyödäkseen; ja huomattuaan vierustoverinsa pitävän yksinkertaista keittoa parempana kuin herkullista ranskalaista muhennosta, vaikeni hän kokonaan puhumattomaksi.
Pöydästä noustua palasi Elizabeth heti Janen tykö, ja kohta kun hän oli selkänsä kääntänyt, rupesi nti Bingley arvostelemaan häntä; hänen käytöstapaansa ei kannattanut kehua, se oli samalla haavaa jäykkä ja kursailematon; hänellä ei ollut seurustelutaitoa, ei esiintymistyyliä, ei makua — ulkonaisista suloista puhumattakaan. Rva Hurst oli samaa mieltä kuin sisarensa ja kävi jatkamaan luonnepiirrelmää.