"Hänellä ei sanalla sanoen ole vähimmässäkään määrin ominaisuuksia, jotka puhuisivat hänen puolestaan, lukuunottamatta sitä että hän on mainio kävelijä. En unohda milloinkaan, miltä hän näytti aamulla tänne tullessaan. Häntä olisi voinut luulla mustalaistytöksi."
"Niin tosiaankin, Louisa. Minun oli vaikea pidättää nauruani. Mitä hänen tarvitsi ollenkaan tulla tänne? Ravata nyt pitkin peltoja ja hakoja mukamas sentakia, että sisarensa oli vähän kylmettynyt! Hapset hajallaan ja kengät kurassa — uh!"
"Niin, ja näitkös hänen alushameensa? Ainakin kuusi tuumaa paksulta oli kuraa helmassa, siitä olen varma, vaikka hän koettelikin peitellä sitä päällyshameellaan."
"Sinun kuvauksesi saattaa olla yhtä tarkka kuin silmäsikin, Louisa", sanoi Bingley, "mutta minulta tuo kaikki jäi aivan huomaamatta. Minusta neiti Elizabeth oli mainion raittiin näköinen, kun hän aamulla odottamatta ilmestyi seuraamme. Hänen tahraantunutta alushamettaan en tullut lainkaan panneeksi merkille."
"Te sen varmastikin huomasitte, herra Darcy", sanoi nti Bingley. "Ja arvaanpa, ettette haluaisi nähdä omaa sisartanne siinä tilassa."
"En varmastikaan."
"Harppailla kolme mailia, vai neljä tai viisikö niitä oli, nilkkojaan myöten liejussa, ja yksin — aivan yksin! Mikähän hänen päähänsä oikein olikaan pälkähtänyt? Minusta tuollainen käytös on moukkamaista homssuttelua, kerrassaan surkeata välinpitämättömyyttä kaikista ihmistavoista."
"Minusta on sellainen sisarellinen hellyys ja huolenpito sangen ilahduttavaa nähdä", sanoi Bingley.
"Minä pelkään, herra Darcy", huomautti nti Bingley puolittain kuiskaten, "että tämä seikkailu on ollut omiaan heikontamaan sitä ihailua, jota te tunnette hänen kauniita silmiään kohtaan."
"Eipä suinkaan, päinvastoin oli reipas liikunto tehnyt ne paljon kirkkaammiksikin."