"Pääsyynä liittymiseeni täkäläiseen rykmenttiin", lisäsi hän, "oli päästä elämään kunnon ihmisten ja hyvien ystävien parissa. Tiesin ennestään, että rykmentin upseeristo oli perin hauskaa ja arvossapidettyä väkeä; ja ystäväni Denny houkutteli minua nimenomaan kutomalla kaunokuvauksia heidän nykyisestä majoituspaikastaan ja Merytonin kelpo ihmisistä. Seuraelämä on minulle välttämätön elinehto, sen tunnustan. Nuoruudessani olen kärsinyt pahoja pettymyksiä, ja henkeni ei sietäisi erakkomaista yksinoloa. Minulla täytyy olla tointa ja seuraa. Sotilasura ei tosin alkuaan ollut se ala, jolle minun oli määrä antautua, mutta olosuhteet viskasivat minut sille. Pappisurasta piti tulla minun elämäntehtäväni — minut kasvatettiin alusta pitäen kirkon mieheksi ja nykyisin olisin jo kelpo seurakunnan hyvinvoiva kirkkoherra, jos se olisi ollut sen herrasmiehen mieleen, josta äsken puhelimme."
"Niinkö todellakin?"
"Niin — vanhempi herra Darcy-vainaja määräsi minulle jälkisäädöksessään parhaan kirkkoherranpaikan koko patronaattipiirissään. Hän oli minun risti-isäni ja oli erinomaisesti kiintynyt minuun. Hänen minulle osoittamaa hyvyyttä en voi kyllin kiitellä. Hän tahtoi mitä runsaskätisimmin turvata koko tulevaisuuteni, ja hän luuli sen todella tehneensäkin; mutta kun kyseenäoleva virka joutui avoimeksi, nimitettiin siihen toinen mies."
"Hyvä isä taivaassa!" huudahti Elizabeth intoutuen, "mutta kuinka tuo saattoi olla mahdollista? Kuinka voitiin toimia vastoin hänen testamenttimääräystään? Miksi te ette turvautunut lain apuun?"
"Testamenttimääräyksessä oli jokin pieni muodollinen virhe, joka kaikessa vähäpätöisyydessään kuitenkin teki lakiin turvautumisen toivottomaksi. Kunnianmies ei olisi missään tapauksessa käynyt epäilemäänkään testamentintekijän selvää aikomusta, mutta nuorempi herra Darcy suvaitsi epäillä — tahi ainakin hän suvaitsi selittää kyseenä olevan kohdan ainoastaan ehdolliseksi toivomukseksi sekä väittää, että minä typeryydelläni, epävakaisuudellani ja kaikella muulla mahdollisella ja mahdottomalla kehnoudellani muka olin menettänyt kaiken oikeuteni. Varma tosiasia vain on, että puheenaoleva virka joutui avoimeksi kaksi vuotta sitten, juuri kun minä olin tullut lailliseen ikään ja siten olisin ollut kelvollinen ottamaan sen vastaan, ja että se annettiin toiselle miehelle. Yhtä varmaa on, etten minä omasta kohdastani voi syyttää itseäni mistään kehnosta teosta, jolla olisin tehnyt itseni arvottomaksi toimeen. Minulla on tosin tulinen ja suora luonne, joka kenties on saanut minut avoimesti lausumaan julki mielipiteeni hänestä ja hänelle itselleenkin. Sen pahempaa en tiedä tehneeni. Mutta tosiasia on, että meidän luonteemme ovat hyvin vastakkaiset, ja että hän vihaa minua."
"Tuohan on kerrassaan kauheaa! Hän ansaitsisi tulla julkisen inhon ja häväistyksen alaiseksi."
"Aikanaan hän kai varmasti tuleekin — mutta ei suinkaan minun toimestani. Siksi, että en voi unohtaa hänen kelpo isäänsä, en voi myöskään käydä paljastamaan tämän pojan inhuutta."
Elizabeth kunnioitti puhetoveriaan mielessään entistä enemmän, eikä tämä ollut vielä koskaan näyttänyt hänestä niin kauniilta kuin nuo ylevät sanat lausuessaan.
"Mutta mikähän", kysyi hän hetken vaiti oltuaan, — "mikä ihmeessä olikaan hänellä aiheena moiseen menettelyyn? Mikä seikka voikaan saattaa hänet käyttäytymään noin väärin ja julmasti teitä kohtaan?"
"Perinpohjainen, jyrkkä vastenmielisyys minua kohtaan — parhaiten voisin sitä ehkä sanoa mustasukkaisuudeksi. Jos hänen isävainajansa olisi pitänyt minusta vähemmän, niin sietäisi poika ehkä minua paremmin; mutta hänen isänsä tavaton kiintymys minuun harmitti häntä luullakseni jo lapsuudesta pitäen. Hän ei voinut kärsiä, että vainaja usein antoi minulle etusijan hänen rinnallaan."