"Te tiedätte luonnollisesti, että Lady Catherine de Bourgh ja Lady Anne
Darcy vainaja olivat sisarukset, joten siis edellinen on nykyisen herra
Darcyn täti."
"Vai niin, sitä en todellakaan tiennyt. Enkä muutenkaan tunne lainkaan Lady Catherinen perhesuhteita. Vasta eilen sain ensi kertaa kuulla hänestä puhuttavankin."
"Hänen tyttärensä, neiti de Bourgh, tulee aikanaan olemaan hyvin rikas perijätär, ja puhutaan, että molemmat serkukset tulevat avioliiton kautta liittämään molemmat kartanot yhdeksi."
Tämä ilmoitus sai Elizabethin hymyilemään, sillä hän tuli ajatelleeksi poloisen neiti Bingleyn toivottomia ponnistuksia.
"Herra Collins", sanoi hän sitten, "puhuu erittäin ylistävästi sekä Lady Catherinesta että tämän tyttärestä. Mutta päättäen erinäisistä piirteistä, joita hän on maininnut hänen armostaan, minä epäilen hänen kiitollisuutensa johtavan hänet vähän harhaan, ja että tuo arvon rouva itse asiassa on jokseenkin pöyhkeä ja typerä nainen."
"Minä uskon hänen olevan kumpaakin mitä suurimmassa määrässä", myönsi hra Wickham sydämellisesti. "En ole tosin nähnyt häntä moneen vuoteen, mutta muistan aivan hyvin, etten koskaan pitänyt hänestä, ja että hänen käytöstapansa oli aina hyvin suvaitsematon ja komentava. Häntä pidetään yleisesti erittäin viisaana ja älykkäänä; mutta minä luulen tuon maineen pikemminkin johtuneen osaksi hänen rikkaudestaan ja ylhäisestä asemastaan, osaksi hänen kopeasta luonteestaan; sillä ylpeydessä hän ei anna lainkaan perään sisarenpojalleen."
Elizabeth myönsi saaneensa saman käsityksen sekä tädistä että sisarenpojasta; ja he juttelivat rattoisasti ja toisiaan ymmärtäen keskenään aina illalliseen asti, jolloin hän luovutti kavaljeerinsa toisillekin naisille. Mistään keskustelusta ei voinut tulla kysymystäkään rva Philipsin meluisessa illallispöydässä, mutta hra Wickhamin käytös miellytti jokaista, joka joutui hänen kanssaan puheisiin. Hän puhui hyvin ja käyttäytyi erinomaisen sirosti. Elizabethin pää oli täynnä hra Wickhamia, kun he viimein lähtivät kotimatkalle. Mutta vaikka hän tätä ajattelikin koko matkan, ei hänellä ollut tilaisuutta mainita toisille edes hänen nimeäänkään, sillä Lydia ja Collins pitivät sellaista hälinää, että muut eivät saaneet lainkaan suunvuoroa. Lydialla oli niin ihmeen paljon kertomista upseereista ja arpajaispelin voitoista. Ja hra Collins oli ylen ihastunut herrasväki Philipsin ylitsevuotavaisesta vieraanvaraisuudesta, hän luetteli nimeltä kaikki tarjotut ruokalajit ja vakuutteli vakuuttamistaan, ettei hän kantanut ollenkaan murhetta pelitappioistaan.
XVII LUKU.
Elizabeth kertoi seuraavana päivänä Janelle, mitä hänen ja hra Wickhamin välillä oli tapahtunut. Jane kuunteli hämmästyneenä ja huolestuneena. Hänen oli vaikea uskoa, että hra Darcy olisi niin arvoton nauttimaan hra Bingleyn ystävyyttä; ja yhtä vaikea hänen oli epäillä niin miellyttävän nuoren miehen kuin hra Wickhamin puheen todenperäisyyttä. Ajatus, että tämä kuitenkin oli saattanut joutua niin tylyn ja tunnottoman menettelyn uhriksi, riitti hellyttämään hänen tunteitaan poloista kärsijää kohtaan; ja ollen luonteeltaan hyväntahtoinen kaikkia ihmisiä kohtaan ja ajatellen kaikista vain parasta, hän sanoi:
"He ovat erehtyneet molemmat, minä uskon, jollain tavalla, jota me emme saata käsittää. Epäilen, että syrjäiset ihmiset ovat sotkeneet heidän välinsä ja kertoneet kummastakin pahaa toiselle."