Wickham pudisti päätään. "Kernaasti sanoisin häntä herttaiseksi — jos voisin. Minua surettaa puhua pahaa kenestäkään Darcyn nimellisestä; mutta sisarkin on aivan veljensä kaltainen — hyvin, hyvin ylpeä. Pikku lapsena hän tosin oli erittäin miellyttävä ja helläluonteinen, ja minuun hän oli erinomaisesti kiintynyt. Lukemattomat ovat ne tunnit, jotka uhrasin huvittaakseni häntä. Mutta nyt ei hänkään ole minulle mitään. Hän on hyvin kaunis tyttö, viiden- tai kuudentoistavuotias, ja, kuten olen kuullut, sangen hyvin kasvatettu. Isänsä kuoleman jälkeen hän on asunut Lontoossa erään leskirouvan hoidossa, joka valvoo hänen kasvatustaan."
Monien vaitiolojen ja monien yritysten jälkeen puhella muista asioista täytyi Elizabethin pakostakin vielä kerta palata ensimmäiseen puheenaiheeseen.
"Minua ihmetyttää hänen läheinen tuttavuutensa herra Bingleyn kanssa. Kuinka voikaan herra Bingley, joka tuntuu olevan personoitu hyväluontoisuus ja joka todella on erittäin herttainen luonne, olla sellaisen miehen ystävä? Kuinka he voivat sopia yhteen ja tulla toimeen toistensa kanssa? Tunnetteko te herra Bingleytä?"
"En lainkaan."
"Hän on perin ystävällinen, avomielinen ja kerrassaan viehättävä mies. Syynä täytyy olla sen, että hän ei lainkaan ole perillä herra Darcyn ominaisuuksista."
"Ehkäpä ei; mutta Darcy kykenee miellyttämään ketä hän vain tahtoo suostuttaa itseensä. Häneltä ei puutu kykyjä. Hän voi olla mainio seuratoveri, kun arvelee sen maksavan vaivaa. Vertaistensa parissa hän on aivan toinen mies kuin vähempiosaisia kohtaan. Ylpeytensä ei hänestä koskaan luovu; mutta rikkautensa sallii hänen olla antelias, oikeudenmukainen, vilpitön, järkevä, rehellinen ja kenties herttainenkin — kun vain hänellä on vastassaan ylhäistä asemaa, rikkautta tai kauniita kasvoja."
Whistipeli päättyi tähän aikaan ja pelaajat siirtyivät toisen pöydän ympäri katselemaan arpajaispelin menoa. Rva Philips tiedusteli hra Collinsin onnea korttipöydässä. Sitä ei voinut kehua; hän oli menettänyt joka pelissä. Mutta kun rva Philips rupesi säälittelemään häntä, keskeytti hra Collins hänet selittämällä hyvin arvokkaasti, että asiasta ei kannattanut virkkaa sanaakaan.
"Tiedän kyllä, hyvä rouva", hän sanoi, "että korttipöytään istuessa täytyy alistua kärsimään tappioitakin; mutta onneksi — he he! — minä en ole sellaisessa asemassa, että kantaisin murhetta muutamista kolikoista. Epäilemättä monetkaan ihmiset eivät voi olla yhtä huolettomia, mutta hänen armonsa Lady Catherine de Bourghin hyvyys on minua edesauttanut siihen määrään, että olen turvattu tuollaisilta suruilta."
Hra Wickham heristi korviaan; ja tarkasteltuaan hra Collinsia tutkivasti moniaan minuutin ajan kääntyi hän Elizabethin puoleen ja kysyi tältä hiljaa, oliko hänen sukulaisensa hyväkin tuttava De Bourghin perheen kanssa.
"Lady Catherine de Bourgh", vastasi Elizabeth, "antoi hänelle aivan äskettäin kirkkoherranpaikan. Minä en tiedä lainkaan, millä tapaa herra Collins alkuaan joutui herättämään hänen huomiotaan, mutta varmastikaan hän ei ole tuntenut tätä vielä kauankaan."