Kun tanssi alkoi ja Darcy läheni noutamaan häntä, ennätti Charlotte kuitenkin kuiskaten varoittaa häntä, ettei hän saanut olla tyhmyri ja antaa luulotellun mieltymyksensä Wickhamiin tehdä häntä epämiellyttäväksi miehen silmissä, joka oli tätä kymmenen kertaa rikkaampi ja ylhäisempi. Elizabeth ei ennättänyt vastata ja antoi Darcyn taluttaa hänet riviin, ihmetellen itsekin mielessään tätä suurta kunniaa joutuessaan seuran arvokkaimman kavaljeerin tanssitoveriksi; samaa ihmetystä hän voi lukea kaikkien läsnäolijainkin silmistä. He tanssivat katriljin ensi vuorot vaihtamatta sanaakaan keskenään, ja siihen oli Elizabeth aluksi tyytyväinen. Mutta sitten hän rupesi arvelemaan, että hän ehkä vielä paremmin voi rangaista hirviötä pakottamalla hänet puhumaan, ja virkkoi itse jonkin mitättömän huomautuksen tanssista. Hänen kavaljeerinsa vastasi, mutta jäykistyi jälleen vaitonaisuuteensa. Moniaan minuutin tuota kestettyään Elizabeth teki uuden yrityksen sanoen:
"Luulisin, että nyt on teidän vuoronne puhella, herra Darcy. Minä puhuin äsken tanssista, ja teidän pitäisi vuorostanne virkkaa jotain huoneiden koosta tai tanssivien parien luvusta."
Darcy hymyili ja vakuutti sanovansa kaiken, mitä toinen vain halusi hänen sanovan.
"No niin, tuo vastaus riittänee ehkä tällä kertaa. Olisittehan kenties voinut lisätä, että yksityiset tanssiaiset ovat hauskemmat kuin yleiset; mutta nyt meidän todella täytyy jo vaieta."
"Puheletteko te sitten aina tanssiessanne?"
"Miten sattuu. Täytyyhän aina jolloinkin vaihtaa sana tai pari keskenään, sillä hullultahan toki näyttäisi hypellä puolituntinen vastakkain lausumatta sanaakaan. Mutta sittenkin olisi tanssipuhelu järjestettävä niin kevyeksi ja vaivattomaksi kuin suinkin, jottei se jollekin kävisi raskauttavaksi."
"Puhutteko te tässä tapauksessa omasta kohdastanne vai tarkoitatteko keventää minun raskasta taakkaani?"
"Molempia", vastasi Elizabeth vetäen suunsa hymyyn, "sillä olen huomannut, että meidän mielentilamme ja luonteenlaatumme ovat hyvin samanlaiset. Molemmat me mielellämme jörötämme tuppisuina, jollei meillä ole sanottavana jotain nerokasta päähänpistoa, joka ällistyttää koko salin ja korjataan talteen kuolemattomana sukkeluutena."
"Tuo luonnepiirros ei juuri muistuta teitä, siitä olen varma", sanoi Darcy. "Missä määrin se on minun näköiseni, sitä en rohkene käydä päättelemään. Teidän mielestänne se epäilemättä on uskollinen muotokuva minusta."
"Enhän toki voi arvostella omaa taideteostani."