"Kerrassaan röyhkeä ihminen!" harmitteli Elizabeth itsekseen. "Etkä sinä vain noin viheliäisillä keinoilla pysty vaikuttamaan minuun ja minun arvostelukykyyni ihmisistä. Kaikesta näkee, että itse koetat tahallasi peittää silmäsi tosiasioilta ja nimenomaan tuon ihanteesi Darcyn ilkeydeltä." Sitten hän lähti etsimään vanhempaa sisartaan, joka oli ottanut asiakseen tiedustella samaa aihetta koskevia seikkoja hra Bingleyltä. Janella oli niin suloinen hymy huulillaan ja sellainen onnen punoitus kauniilla kasvoillaan, että kysymättäkin näki hänen olevan iltaan täysin tyytyväinen. Elizabethin mielestä haihtui hetkeksi kaikki muut ajatukset, sekä sääli Wickhamia että närkästys tämän vihamiehiä kohtaan, hänen ottaessa täydestä sydämestään osaa Janen iloon.
"Aioin tiedustaa sinulta", sanoi hän, hymyillen ainakin yhtä säteilevästi kuin sisarensa, "mitä olet kuullut herra Wickhamin suhteen. Mutta ehkäpä sinun ajatuksesi ovat olleet tykkänään kohdistetut erääseen kolmanteen henkilöön, ja siinä tapauksessa saat olla varma minun anteeksiannostani."
"Ei", vastasi Jane, "en ole unohtanut häntäkään; mutta mitään sinun mieleistäsi en kuullut hänestä. Herra Bingley ei tunne paljonkaan koko juttua eikä varsinkaan tiedä, mitkä seikat ovat saattaneet loukata herra Darcya; mutta hän sanoi menevänsä täyteen takuuseen ystävänsä kelpo käytöksestä, kunniasta ja uskottavuudesta ja olevansa täysin vakuutettu siitä, että herra Wickham on ansainnut herra Darcyn puolelta paljon vähemmän arvonantoa kuin hän on saanut osakseen; ja minua surettaa sanoa sinulle, että hänen ja hänen sisarensa mielestä herra Wickham ei missään suhteessa ole kunnon nuorukainen. Minä pelkään, että hän on ollut hyvin häpeämätön ja sen kautta ansainnut kadottaa herra Darcyn kunnioituksen."
"Herra Bingley ei siis tunne itse lainkaan herra Wickhamia?"
"Ei; vasta viime viikolla hän näki hänet Merytonissa ensi kertaa."
"Siis hän on muodostanut käsityksensä pelkästään herra Darcyn puheiden perusteella. Kiitos, minä olen täysin tyytyväinen. Mutta mitä hän sanoi tuosta kirkkoherranpaikasta ja testamenttimääräyksestä."
"Hän ei tarkalleen muistanut niitä seikkoja, vaikka on kuullut herra Darcyn mainitsevan niistä jolloinkin. Mutta hänen luulonsa mukaan se paikka oli luvattu herra Darcylle ainoastaan ehdollisesti."
"En ollenkaan epäile herra Bingleyn vilpittömyyttä", sanoi Elizabeth harmistuneena, "mutta saat antaa anteeksi, jollen tule vakuutetuksi hänen pelkistä luuloistaan. Herra Bingley puolusti ystäväänsä hyvin lämpimästi, sen uskon; mutta koska hän on melkein tietämätön koko asiasta ja senkin vähän, minkä tietää, on kuullut ystävältään, niin sallittakoon minun käsitykseni noista molemmista herroista pysyä samanlaisena kuin tähänkin asti."
Hän vaihtoi sitten kerkeästi puheenaihetta heille molemmille mieluisempaan suuntaan ja kuunteli ihastuneena, mitä Janella oli kerrottavana onnellisista vaikka ujoista toiveistaan hra Bingleyhin nähden. Kun herra Bingley itse sattui tällöin liittymään heidän seuraansa, vetäytyi Elizabeth viisaasti syrjään ja kävi nti Lucasin pariin. Tuskin oli tämä ennättänyt vielä ruveta kyselemään, oliko hänen äskeinen tanssitoverinsa ollut hänen mieleensä, kun hra Collins törmäsi suurella touhulla heidän luokseen ja kertoi hengästyneenä ja liikutuksesta värisevin äänin tehneensä vast'ikään sangen tärkeän keksinnön.
"Tiedättekös mitä", hän huudahti, "vallan erinomaisen onnekas sattuma toi juuri tietooni, että täällä joukossamme on eräs kalliin tilanhaltijattareni läheinen sukulainen. Kuulin hänen itsensä mainitsevan sille kaunoiselle nuorelle neidille, jolla on kunnia hoitaa emännyyttä tässä talossa, serkkunsa neiti de Bourghin ja tämän äidin Lady Catherine de Bourghin nimet. Kuinka ihmeelliset ovatkaan kaitselmuksen tiet! Kukapa olisi osannut arvatakaan, että tässä seurassa tapaisin Lady Catherine de Bourghin läheisen sukulaisen — ehkäpä aivan hänen sisarensa pojan! Olen ylen kiitollinen hyvälle onnelleni, kun onnistuin pääsemään tästä perille ajoissa, jotta voin käydä lausumassa hänelle syvän kunnioitukseni; sillä sen aion oitis tehdä, luottaen vahvasti siihen, että hän hyväntahtoisesti suo minulle anteeksi, etten ole sitä jo aikaisemmin tehnyt. Tottahan minun täydellinen tietämättömyyteni asianlaidasta on minulle pätevä puolustus, vai mitä arvelette, kaunoinen serkkuni?"