"Ettehän toki aio itse käydä esittäytymään herra Darcylle?"[17]
"Sen totisesti aion tehdä. Minun on saatava häneltä anteeksi, etten ole sitä jo ennen tehnyt. Luulen hänen tosiaankin olevan Lady Catherinen sisarenpojan. Olen onnellinen voidessani vakuuttaa hänelle, että hänen armonsa oli vielä pari viikkoa sitten erinomaisessa voinnissa."
Elizabeth koetti parhaansa mukaan vieroittaa häntä sellaisesta ajatuksesta, vakuuttaen hänelle, että hra Darcy pikemminkin pitäisi hänen puhutteluaan ilman ennen käynyttä esittelyä julkeana tyrkyttäytymisenä kuin minään kunnianosoituksena; että tuttavuuden tekemiseen ei ollut vähintäkään aihetta ja että, jos sen välttämättömästi täytyi tapahtua, tuli hra Darcyn, arvoltaan ylhäisempänä, astua ensi askel. Hra Collins kuunteli hänen vastasyitään päättäväisen miehen ilmeellä ja ylevämmyyden suopea hymy huulillaan ja saatuaan viimein suunvuoron lausui mahtipontisesti:
"Rakkahin neiti Elizabeth, minä panen mitä suurinta arvoa teidän erinomaiselle arvostelukyvyllenne kaiken sen suhteen, jota te itse pystytte ymmärtämään; mutta sallikaa minun huomauttaa, että on suuri, voinpa sanoa kerrassaan ääretön ero seurustelutavoissa, mitä erikseen maallikkosäätyyn ja erikseen hengelliseen säätyyn tulee. Sallikaa minun edelleen huomauttaa, että minun halvan ajatukseni mukaan pappisvirka antaa kantajalleen saman arvoaseman, mikä valtakunnan kaikkein korkeimmalla arvoluokalla on — edellyttäen, että hän samalla visusti vaarinottaa tosikristillistä nöyryyttä. Teidän täytyy senvuoksi sallia minun menetellä, niinkuin omatuntoni tässä asiassa käskee, ja tehdä sen, minkä katson olevan sulan velvollisuuteni sekä itseäni että toisia asianosaisia kohtaan. Suokaa anteeksi, etten voi noudattaa teidän neuvoanne, joka muuten on nyt ja aina oleva minun korkein osviittani ja ohjenuorani, mitä kaikkiin muihin asioihin tulee; mutta nimenomaan tässä kysymyksessä arvelen oman kasvatukseni ja seuraelämäntottumukseni paremmin oikeuttavan minun itseni päättämään teoistani kuin teidän kaltaisen kokemattoman nuoren neidon."
Syvään kumartaen serkulleen hän sonnustautui hyökkäämään hra Darcyn kimppuun. Elizabeth seurasi tapausta jännitettynä; hän voi huomata Darcyn joutuvan perin ihmeisiinsä, kun hänen serkkunsa pönäkän juhlallisesti kumartaen kävi puhuttelemaan häntä; ja vaikka hän ei kuullut sanaakaan hänen puheestaan, voi hän hänen huultensa liikkeestä arvata hänen toistelevan: "nöyrin anteeksipyyntöni", "syvin kunnioitukseni", "Hunsford" ja "Lady Catherine de Bourgh." Catherinea harmitti nähdä serkkunsa niin nöyristelevän moisen kehnon ihmisen edessä. Hra Darcy tirkisteli puhuttelijaansa yhä hämmästyneempänä; ja kun hra Collins viimeinkin antoi hänelle suunvuoron, vastasi hän ylhäisen kohteliaasti. Mutta pappismiehen kaunopuheliaisuus ei vielä ollut tyrehtynyt, ja hänen halveksiva harminsa tuntui yhä kasvavan toisen puheen pitkittyessä; vihdoin hän notkisti hiukan päätänsä ja käänsi puhujalle selkänsä, ja hra Collins palasi riemuiten Elizabethin luo.
"Minä olen joka suhteessa tyytyväinen saamaani vastaanottoon", vakuutti hän tälle. "Herra Darcy tuntui olevan hyvin mielissään minun huomaavaisuudestani. Hän vastasi minulle mitä kohteliaimmin, jopa imartelikin minua lausumalla luottavansa siihen määrään Lady Catherinen tarkkanäköisyyteen, jotta tämä ei koskaan kohdistanut suosiotaan arvottomiin ihmisiin. Totta tosiaan, tuo oli kerrassaan kauniisti sanottu. Minulla on täysi syy olla mielistynyt häneen."
Kaikesta harmistaan Elizabeth sai runsaan korvauksen katsellessaan sisarensa ja hra Bingleyn rattoisata ja onnellista yhdessäoloa. Hän kuvitteli jo näkevänsä Janen liikkuvan viehättävänä nuorikkona tässä samassa talossa, nauttien kaikkea onnea, jota totiseen rakkauteen perustuva avioliitto voi ihmiselle antaa. Elizabeth tunsi itsensä ajatuksissaan miltei yhtä onnelliseksi kuin Janekin ja arveli voivansa ruveta pitämään hra Bingleyn sisaristakin. Hänen äitinsä ajatukset näyttivät kulkevan samoilla teillä, jonka vuoksi Elizabeth päätti välttää hänen läheisyyttään, jotta hänen ei tarvitsisi kuulla liian suorasukaisia viittailuja suorasukaisen emonsa taholta. Mutta kova onni satutti heidät illallispöydässä aivan lähekkäin, ja hänen oli harmikseen pakko kuulla, kuinka äiti lörpötteli koko ajan naapurilleen (se oli Lady Lucas) tyttärensä toiveista päästä piankin Netherfieldin emännäksi. Se oli todella puheenaihe, josta arvon rouva ei tahtonut koko iltana saada kyllikseen. Ajatelkaas, niin kaunis ja miellyttävä nuori mies, ja niin rikas, ja niin lähellä heidän omaa kotiaan; ja mitkä lupaavat tulevaisuuden näköalat avautuivatkaan hänen nuoremmille tyttärilleen! Janen kodissa seurustellen he joutuisivat paljon yhteen toisten viehättävien ja rikkaiden nuorten miesten kanssa, niin että onnekas äiti voi näiden joukosta valita itselleen mieluisensa vävyt. Hän lopetti haltioituneen yksinpuhelunsa toivottamalla Lady Lucasille yhtä suurta onnenpotkausta, vaikka hänen sävystään ja ilmeestään voi hyvin arvata, ettei hän uskonut sellaista mahdolliseksi.
Turhaan yritti Elizabeth hillitä äitinsä kaunopuheisuutta ja taivuttaa häntä edes puhumaan hiljempaa, jotteivät syrjäiset kuulisi. Hänellä itsellään oli koko ajan se kiusallinen aavistus, että heitä vastapäätä istuva Darcy kuuli joka sanan. Mutta äiti torjui närkästyneenä kaikki sellaiset viittailut.
"Mitä minun tarvitsisi peljätä herra Darcya? Minä en välitä siitä miehestä yhtään rahtua. Miksi minun siis pitäisi olla häntä kohtaan niin varuillani? Kuulkoon hän vain minun puolestani mitä tahtoo."
"Herran tähden, rakas äiti, puhukaa hiljempaa. Mitä hyötyä teillä olisi siitä, että loukkaisitte herra Darcya, joka on talon isännän paras ystävä?"