Noin paatuneeseen ja tahalliseen itsepetokseen ei Elizabeth enää keksinyt mitään vakuuttavaa vastausta; ja hän sujahti äänettömästi ulos huoneesta päättäen vahvasti mielessään vedota isäänsä, jos itsepäinen kosija yhä edelleen käsittäisi kaikki hänen kieltelynsä vain imartelevaksi rohkaisuksi.
XX LUKU.
Hra Collinsin ei oltu suotu kauankaan harkita mielessään aivoituksensa onnistumista; sillä rva Bennet oli kavunnut yläkerrasta eteiseen kuulustelemaan kahdenkeskisen keskustelun tuloksia, ja tuskin hän oli nähnyt Elizabethin avaavan oven ja joutuisin askelin juoksevan portaita ylös, kun hän jo itse työntäytyi ruokasaliin ja onnitteli lämpimin sanoin sekä kosijaa että omaa perhettään heidän nyt perustetun läheisemmän sukulaisuutensa johdosta.
Hra Collins otti onnittelut vastaan häiriytymättömän tyvenesti ja maksoi takaisin ne runsaan koron kanssa, selostaen sitten tulevalle anopilleen äskeistä keskustelua, joka oli jättänyt hänelle niin lupaavat onnen toiveet, koska kaunoisen serkun kaikki kieltely oli hänestä vain ollut naisellisen ujouden luonnollista terhentelyä.
Tuo selostus kuitenkin hyvin säikähdytti rva Bennetiä. Hän olisi ollut iloinen, jos hän olisi yhtä helposti voinut käsittää tyttärensä jyrkän kiellon vain salatuksi kosijan rohkaisemiseksi, mutta sitä hän ei uskaltanut uskoa todeksi, sillä hän tunsi tyttärensä luonteen paremmin, eikä hän voinut peitellä ajatuksiaan tässä suhteessa.
"Mutta luottakaa minun sanaani, herra Collins", hän lisäsi, "että Lizzyn me saamme toki järkiinsä. Minä puhun hänelle itselleen suoraan ajatukseni. Hän on hyvin itsepäinen ja hupsu tyttö eikä arvaa omaa etuaan; mutta minä totisesti panen hänet arvaamaan sen."
"Mutta kuulkaapas, rouvaseni — suokaa anteeksi, että keskeytän teidät", huudahti hra Collins hiukan hätäytyneenä — "mutta jos hän todella on niin itsepäinen ja hupsu kuin te sanotte, niin enpä tiedä, onko hänestä sitten ollenkaan vaimoksi minun asemassani olevalle miehelle, joka luonnollisesti odottaa tulevansa aviossaan onnelliseksi. Jos hän siis tosiaankin täysissä tosissaan ja jatkuvasti hylkää minun kosintani, niin ehkä on parempi olla pakottamatta häntä siihen, sillä moisilla luonteenvioilla raskautettuna hän ei varmastikaan tule enentämään kotionnea minun talossani."
"Hyvä herra, nyt te käsitätte minut aivan väärin", sanoi rva Bennet täydellä todella säikähtyneenä. "Lizzy on itsepäinen ainoastaan tällaisissa asioissa. Kaikessa muussa hän on niin hyväluontoinen ja mukautuvainen kuin tyttö ikinä saattaa olla. Minä lähden nyt suoraapäätä herra Bennetin puheille, ja te saatte olla varma, että me yhdessä piankin käännämme tytön pään suoraan."
Antamatta kosijalle aikaa vastata hän kiiruhti miehensä luo kirjastoon ja huusi tälle jo kynnykseltä:
"Oh, rakas Bennet, sinua tarvitaan kiireen kaupalla; me olemme kaikki kuin puulla päähän lyödyt. Sinun pitää oitis tulla naittamaan Lizzy herra Collinsille, sillä ajattelehan, tyttö resu vannoo, ettei hän ikinä mene tälle vaimoksi. Ja jollet pidä joutua, niin kosijakin voi muuttaa mielensä eikä enää huoli koko tyttöä."