Hra Bennet oli kohottanut katseensa kirjasta, kun vaimonsa törmäsi sisään sellaisella kiireellä, ja kiinnittänyt ne rva Bennetin kasvoihin. Mutta hänen tavallinen kylmä ja hajamielinen ilmeensä ei näyttänyt vähääkään häiriytyvän hänen kuulemastaan kummasta sanomasta.
"En voi laisinkaan käsittää sinua", hän sanoi, kun hänen vaimonsa oli läähättäen esittänyt ilmoituksensa. "Mistä ihmeestä sinä oikein puhelet?"
"Oh, — herra Collinsista ja Lizzystä tietenkin. Lizzy sanoo, ettei hän huoli herra Collinsia, ja herra Collins piankin sanoo, ettei hän huoli Lizzyä."
"No, mikä osa minulla tässä sitten pitäisi olla? Tämähän näyttää aivan toivottomalta jutulta."
"Sinun pitää itsesi puhua siitä Lizzylle. Sano hänelle, että vaadit häntä oitis menemään herra Collinsille vaimoksi."
"Kutsu hänet tänne alas. Hän saa kuulla minun ajatukseni."
Rva Bennet soitti kelloa, ja paikalle rientävä sisäkkö käskettiin kutsumaan nti Elizabeth kirjastoon.
"Tulehan tänne, lapseni", huudahti isä, kun tytär arkaillen astui sisään. "Olen lähettänyt noutamaan sinua tänne hyvin tärkeän asian vuoksi. Mikäli ymmärrän äitisi puheesta, on herra Collins tehnyt sinulle naimatarjouksen. Onko se totta?" — Elizabeth myönsi sen todeksi. — "No niin — ja tuon tarjouksen sinä olet hyljännyt?"
"Niin olen, isä."
"No hyvä. Nyt tulemme pääkysymykseen. Äitisi tahtoo, että sinä suostut siihen. Eikö se ole tahtosi, rouva Bennet?"