"Huomenna kahden viikon päästä."
"Ah, herrantähden, niinhän se onkin", huudahti hänen äitinsä, "eikä rouva Long palaa kotia ennenkuin vasta tanssiaisten aattona; ja silloin hänen käy mahdottomaksi esittää herra Bingley meille, kun ei vielä itsekään tunne häntä."
"Silloin, rakkaani, voi sinulla olla etusija ystävättäresi rinnalla — sinä voit esittää herra Bingleyn hänelle."
"Mahdotonta, rakas Bennet, aivan mahdotonta, kun en itsekään tunne koko miestä. Kuinka sinä saatatkaan niin härnäillä minua?"
"Minä kunnioitan sinun varovaisuuttasi. Kaksiviikkoinen tuttavuus ei tottakaan merkitse paljoa. Ketäpä miestä oppisi perinpohjin tuntemaan toisen viikon loppuun mennessä? Mutta jos me emme uskalla viljellä hänen tuttavuuttaan, niin voi joku toinen uskaltaa, ja täytyyhän kaiken kohtuuden nimessä myöntää rouva Longillekin tilaisuutta huolehtia sisarentyttäristään. Ja siksipä, vaikka hän sydämellisyydessään tarjoutuisikin esittelemään teidät, jonka tarjouksen sinä tietysti hylkäät, tahdon minä itse ottaa sen huolen niskoilleni."
Tytöt tuijottivat suurin silmin isäänsä. Rva Bennet sanoi vain:
"Hörönlöröä!"
"Mitähän oikein tarkoitat tuolla voimakkaalla huudahduksellasi?" kysyi hänen miehensä. "Onko sinusta nuoren herrasmiehen esitteleminen ja kaikki siihen liittyvä mielen jännitys pelkkää hörönlöröä? Siinä asiassa en voi olla oikein yhtä mieltä sinun kanssasi, rakkaani. Vai mitä sinä sanot, Mary? — sinä, jonka tunnen perin syvämietteiseksi neitoseksi, joka luet isoja kirjoja ja teet niistä otteita."
Mary olisi tahtonut sanoa jotain hyvin viisasta, mutta ei tiennyt kuinka sen sanoisi.
"Jättäkäämme siis Mary selvittämään ajatustensa juoksua", jatkoi hänen isänsä, "ja palatkaamme jälleen herra Bingleyhin."
"Minä tulen kipeäksi koko herra Bingleystä!" huudahti hänen vaimonsa.