Hra Bennet oli sittenkin kaikkein ensimmäisiä vierailijoita hra Bingleyn luona. Hän oli koko ajan aikonut käydä siellä, vaikka olikin viimeiseen saakka vakuuttanut vaimolleen päinvastaista; ja vasta vierailupäivän illalla sai hänen vaimonsa aivan sattumoilta tietää hänen käynnistään. Se sattui seuraavasti. Nähdessään toisen tyttärensä koristelevan uutta hattua hän virkkoi tälle aivan äkkiä:
"Toivon herra Bingleyn pitävän siitä, Lizzy."
"Emmehän me tule tietämään, mistä herra Bingley oikein pitää", sanoi äiti moittivasti, "kun emme pääse vierailemaan hänen luonaan."
"Mutta sinähän unohdat, äiti", sanoi Elizabeth, "että me tapaamme hänet vierasseuroissa, ja että rouva Long on luvannut esitellä hänet meille."
"En usko rouva Longin tekevän mitään sellaista. Hänellä on itsellään kaksi sisarentytärtään huolehdittavana. Hän on itsekäs teeskentelijä koko ihminen, enkä minä pane häneen suurtakaan arvoa."
"En minäkään", vakuutti hra Bennet; "ja minua ilahduttaa, ettet sinä enää ollenkaan välitä hänen palveluksistaan."
Rva Bennetin mielestä ei kannattanut vastata moiseen puheeseen; mutta kykenemättä hillitsemään harmiaan hän rupesi torumaan neljättä tytärtään.
"Älä herran nimessä yskiä kakistele tuolla tapaa, Kitty! Sääli edes vähäsen minun hermojani. Sinähän raastat ne ihan palasiksi."
"Kitty ei hoida oikein hienotunteisesti hänelle annettua yskimisen lahjaa", huomautti hänen isänsä. "Hän voi ruveta yskimään aivan sopimattomissakin tilaisuuksissa."
"En minä omaksi huvikseni yski", sanoi Kitty ärtyneesti. "Milloin sinä menet ensi tanssiaisiisi, Lizzy?"