Sir William ja Lady Lucas olivat kerkeät antamaan siunauksensa solmitulle liitolle. Hra Collinsin nykyiset olosuhteet tekivät hänestä mieluisan puolison heidän tyttärelleen, jolle he suuren lapsiparvensa vuoksi voivat antaa jokseenkin pienet myötäjäiset. Lady Lucas rupesi mielessään punnitsemaan suuremmalla mielenkiinnolla kuin koskaan ennen hra Bennetille suotujen elinvuosien pituutta; ja Sir William lausui hyvin päättäväisesti mielipiteenään, että peripä hra Collins Longbournin tai oli perimättä, niin joka tapauksessa oli suotava, että hän nuorikkoineen kävisi kohta häiden jälkeen esittäytymässä kuningashovissa.
Koko perhe oli hyvin iloissaan onnellisesta tapahtumasta. Nuoremmat tyttäret toivoivat tämän johdosta pääsevänsä mukaan seuraelämään vuotta tai paria aikaisemmin kuin muuten olisivat päässeet; ja pojat tunsivat huojennusta, kun ei enää ollut pelkoa, että Charlotte jäisi vanhaksi piiaksi. Charlotte itse oli levollinen ja tyytyväinen. Hän oli saavuttanut päämääränsä, ja hänellä oli hyvää aikaa miettiä sitä. Hra Collins ei tosin ollut mikään erittäin älykäs eikä miellyttävä mies; hänen seuranpitonsa oli väsyttävä, ja hänen kiintymyksensä morsiameensa täytyi olla itseluulottelua. Mutta sittenkin oli Charlotte saanut itselleen sulhasen, mikä oli pääasia. Panematta erityisen suurta arvoa miehiin ylipäänsä hän oli aina pitänyt avioliittoa elämänsä päämääränä; mitäpä muuta turvaa hyvin kasvatetulla, mutta vähävaraisella nuorella naisella olikaan säästyäkseen näkemästä pahoja päiviä? Tähän turvasatamaan hän nyt oli pääsemäisillään, ja seitsemänkolmattavuotiaaksi ennättänyt tyttö, joka ei ole erityisen kaunis, voi tällöin kiitellä hyvää onneaan. Ikävintä muuten mieluisessa jutussa oli kertoa siitä Elizabeth Bennetille, jonka ystävyyteen hän pani enemmän arvoa kuin yhdenkään toisen ihmisen. Elizabeth tietysti ihmettelisi asiainkäännettä, ehkäpä moittisikin häntä; ja vaikka Charlotten päätös olikin järkähtämätön, koskisi toisen paheksuminen kipeästi hänen tunteisiinsa. Hän päätti ilmoittaa asiasta itse, ennenkuin kukaan pääsisi kääntelemään sitä, ja vannotti senvuoksi hra Collinsia vaikenemaan siitä visusti Longbourniin palattuaan. Sulhanen antoikin tietysti vaitiololupauksen, vaikka tiesi sen pitämisen käyvän hänelle vaikeaksi; sillä hänen pitkä poissaolonsa aiheuttaisi luonnollisesti kyselyjä, joihin hänen oli tukala vastata ilmaisematta asianlaitaa; samalla se vaati häneltä suurta itsekieltäytymystä, sillä hänen teki mieli pöyhkeillä hyvällä onnellaan sen perheen keskuudessa, jossa hän oli vastikään saanut rukkaset.
Koska hänen oli lähdettävä matkalle varhain seuraavana aamuna, lausui hän talonväelle jäähyväiset jo illalla, kun naiset nousivat pöydästä poistuakseen makuusuojiinsa. Rva Bennet toivotti hänet erittäin sydämellisin sanoin uudelleen tervetulleeksi Longbourniin, milloin hän muilta toimiltaan suinkin pääsi tulemaan.
"Rakas arvoisa rouvani", vastasi vieras, "tämä kutsunne on minulle erittäin mieluinen, sillä suoraan sanoen odotinkin sitä; ja olkaa varma, että tulen käyttämään sitä hyväkseni niin pian kuin minulle vain on mahdollista."
Kaikki olivat ällistyksissään; ja hra Bennet, joka ei lainkaan toivonut vierastaan niin pian palaavaksi, huomautti:
"Mutta luuletteko Lady Catherinen siihen suostuvan, hyvä herra? Teidän olisi mielestäni parempi laiminlyödä sukulaisianne kuin pahoittaa palkanmaksajanne mieltä."
"Rakas arvoisa isäntäni", vastasi hra Collins, "olen hyvin kiitollinen teidän huolenpidostanne minun hyvistä suhteistani hänen jalosukuisuuteensa; mutta saatte olla varma, etten aiokaan ottaa niin painokasta askelta ilman hänen nimenomaista suostumustaan."
"Ette voi mitenkään olla liiaksi varovainen. Olkaa kernaammin välittämättä kaikesta muusta kuin hänen epäsuosiostaan; ja jos vain huomaatte herättävänne sitä palaamalla tänne takaisin, niin pysykää kaikin mokomin kotona ja rauhoittakaa mieltänne sillä tiedolla, että me ainakaan emme loukkaannu poisjäämisestänne."
"Rakas serkkuni, olen erinomaisen kiitollinen niin liikuttavasta huolenpidostanne minun asioistani; ja olkaa varma, että pian saatte minulta kirjeen, jossa seikkaperäisemmin kiitän sekä tästä että kaikesta muusta vierasvaraisuudestanne, jota olen saanut nauttia täällä Hertfordshiressä. Mitä kaunoisiin serkkuihini tulee, niin — vaikka poissaoloni täältä ei tulekaan pitkäaikaiseksi — pyydän nyt toivottaa heille terveyttä ja onnea, suinkaan sulkematta toivotuksestani Elizabeth serkkuakaan."
Samanlaisten kohteliaisuuksien jatkuessa naiset vetäytyivät omalle puolelleen, kaikki yhtä ihmeissään vieraan odottamattomasta palaamisesta. Rva Bennet halusi mieluusti käsittää asian siten, että hra Collins aikoi kohdistaa huomaavaisuutensa johonkin hänen nuoremmista tyttäristään, jolloin Maryn tuli astua vuoroon. Tämä neitonen muutenkin arvosteli kosijan persoonallisia ominaisuuksia paremmin kuin muut sisarensa; hänen vakavat mielipiteensä ja jyrkkä katsantokantansa miellyttivät oppinutta impeä, ja vaikka hän ei suinkaan ollut sellainen älypää kuin Mary itse, arveli tämä, että hra Collinsista voisi hänen vertaisensa elämäntoverin rinnalla tulla mieluinenkin aviomies. Mutta seuraavana aamuna surkastutti kylmä halla kaikki nämä hennot toivon oraat. Nti Lucas saapui näet kohta aamiaisen jälkeen Longbourniin ja uskoi yksityisessä keskustelussa Elizabethille eilisiltaisen onnensa.