Tarvittiin todellakin hovilaisen järkkymätön mielenmaltti ja levollinen kohteliaisuus, jotta Sir William kykeni ylevästi hymyillen sulattamaan naisten kiivaat vastaväitteet ja yhä vakuuttamaan tuomansa uutisen todenperäisyyttä.
Elizabeth tunsi tarvetta vapauttaa vieras tästä tukalasta tilanteesta ja kävi sen vuoksi vahvistamaan hänen kertomustaan, mainiten jo kuulleensa asiasta Charlottelta itseltään; ja hänen onnistui vaimentaa äitinsä ja nuorempain sisartensa soraäänet lausumalla Sir Williamille totiset onnittelunsa (joihin Janekin yhtyi) kihlauksen johdosta, perustellen niitä vetoamalla hra Collinsin mainioon luonnonlaatuun ja Hunsfordin läheisyyteen Lontoosta ja sen hovista.
Rva Bennet oli kuulemastaan uutisesta liiaksi hämmentynyt kyetäkseen paljonkaan puhumaan Sir Williamin vierailun aikana; mutta kohta kun ovi oli sulkeutunut tämän takana, purkautuivat hänen tunteensa rajusti ilmoille. Ensiksikin hän väitti, että koko juttu oli perätöntä hölynpölyä; toiseksi hän vakuutti olevansa vallan varma siitä, että hra Collinsille oli viritetty kavala ansa; kolmanneksi, että nuoresta parista ei ikinä tulisi onnellisia; ja neljänneksi, että kihlauksen täytyi välttämättömästi pian purkautua. Kaksi selvää johtopäätöstä hän joka tapauksessa kykeni tekemään näistä jokseenkin sotkuisista asianhaaroista: että Elizabethin uppiniskaisuus oli syynä kaikkeen; ja että kaikki ihmiset olivat ylen julmasti kohdelleet häntä ja hänen hermojaan. Näistä kahdesta asiasta hän sitten piti puhetta koko päivän mittaan. Mikään ei pystynyt lohduttamaan ja lepyttämään häntä. Eikä hänen kaunansa pehminnyt vielä senkään päivän kuluttua. Kesti kokonaisen viikon, ennenkuin hän kykeni näkemään Elizabethia käymättä oitis hänen silmilleen; kokonaisen kuukauden, ennenkuin hän voi puhua Sir Williamin tai Lady Lucasin kanssa töykeyttä osoittamatta, ja kesti monia kuukausia, ennenkuin hän antoi anteeksi heidän tyttärelleen.
Hra Bennet pysyi paljon levollisempana tapahtuman johdosta; tämä kokenut ihmistuntija selitti tyydytyksellä havainneensa, että Charlotte Lucas, jota hän oli pitänyt jokseenkin järkevänä tyttönä, oli yhtä hupsu kuin hänen vaimonsa ja vielä hupsumpi kuin hänen omat tyttärensä.
Lady Lucas ei voinut salata riemuaan sen johdosta, että hänen tyttärensä oli päässyt onnellisesti kihloihin ennen naapurin rouvan tyttöjä ja että tämä seikka oli omiaan harmittamaan naapurin rouvaa sydämen pohjasta; ja ilmaistakseen näitä ihmisystävällisiä tunteitaan hän rupesi käymään Longbournissa entistä ahkerampaan, vaikka rva Bennetin happamien ilmeiden ja pisteliäiden huomautusten olisi luullut voivan katkeroittaa hänen onnensa maljan pohjaan saakka.
Elizabethin ja Charlotten välillä vallitsi vielä edelleenkin jännitys, joka pidätti heitä puuttumasta tuohon arkaan puheenaiheeseen; ja Elizabethista tuntui siltä, ettei vanha luottamuksellinen suhde voisi enää koskaan palata heidän välilleen. Charlotten lemmenhistoriasta pettyneenä hän kääntyi sitä hellemmällä kiintymyksellä Jane sisareensa, jonka sydämen onnesta hän kävi päivä päivältä yhä hätäytyneemmäksi, kun Bingleyn palaamisesta ei vieläkään kuulunut yhtään mitään.
Jane oli oitis vastannut Carolinen kirjeeseen ja laski nyt päiviä ja hetkiä, milloin hän voisi odottaa jotain toivon aihetta. Hra Collinsin lupaama kiitoskirje saapui jo tiistaina ja ilmaisi niin mahtipontista kiitollisuutta, kuin olisi arvoisa lähettäjä vieraillut perheessä vähintäänkin vuoden päivät. Selvitettyään täten kiitollisuudenvelkansa hän ilmoitti monin tuntehikkain kääntein heille onnellisesta kihlauksestaan heidän ihastuttavan naapurinsa nti Lucasin kanssa sekä lupasi jälleen saapua Longbourniin maanantaista kahden viikon päästä. Lady Catherine oli näet ollut niin ihastunut hänen sopivasta valinnastaan, että vaati häät pidettäväksi niin pian kuin mahdollista; ja tämä hänen jalosukuisuutensa toivomus oli kirjoittajan mielestä parahin valtti, jolla hänen jumaloitu Charlottensa saataisiin pian nimeämään se päivä ja hetki, jolloin hänestä tulisi aviomiehistä onnellisin.
Hra Collinsin palaus Hertfordshireen ei enää lainkaan ilahduttanut rva Bennetiä. Päinvastoin hän oli valmis nureksimaan sitä yhtä paljon kuin puolisonsakin. Hänestä oli hyvin merkillistä, että sulhanen majoittuisi Longbourniin eikä Lucas Lodgeen — se oli sekä sopimatonta että häiritsevää. Hän ei mitenkään suvainnut talossa vieraita, niin kauan kuin hänen terveydentilansa oli niin säälittävä, ja kaikista vieraista olivat rakastuneet ihmiset hänestä kaikkein sietämättömimmät. Eipä ihme, ettei rva Bennetin pahantuulisuus ottanut lauhtuakseen, eikä sitä suinkaan lievittänyt hra Bingleyn jatkuva ja käsittämätön poissaolo.
Sama seikka ei antanut rauhaa myöskään Janelle eikä Elizabethille. Päivä kului toisensa jälkeen, ilman että hänestä kuului muuta kuin koko Merytonissa kiertelevä huhu, ettei hän aikonut palata Netherfieldiin enää koko talvena; mikä huhu oli omiaan panemaan rva Bennetin hermot kovalle koetukselle. Hän ei koskaan laiminlyönyt leimata sitä mitä typerimmäksi ja ilkeämielisimmäksi valheeksi.
Yksinpä Elizabethkin rupesi jo pelkäämään — ei Bingleyn välinpitämättömyyttä Janesta, vaan että hänen sisartensa onnistuisi pidättää hänet poissa Janen lähettyviltä. Nuo tunteettomat naiset ja hänen voimakastahtoinen ystävänsä, yhdessä nti Darcyn persoonallisten sulojen ja Lontoon tarjoamain huvitusten kanssa, saisivat ajan pitkittyessä kukaties rakastuneen nuoren miehen tunteet viilenemään.