Mitä Janeen itseensä tuli, niin hänen tuskansa tänä jännityksen aikana oli luonnollisesti vielä suurempi kuin Elizabethin; mutta hän kätki surunsa sydämeensä, eikä hänen ja Elizabethin kesken kosketeltu sanallakaan tätä asiaa. Se ei kuitenkaan estänyt hänen äitiään sen kymmenen kertaa päivässä palaamasta siihen ja tulkitsemasta kärsimätöntä ihmetystään Bingleyn äänettömyydestä tai vaatimasta Janea julkisesti tunnustamaan, että hän tunsi itsensä hyvin huonosti kohdelluksi. Tarvittiin todella Janen koko tasainen lempeys, jotta hän jaksoi näköjään tyynin mielin kohdata näitä alituisia hyökkäyksiä.
Hra Collins saapui mitä säntillisimmin lupaamaansa aikaan, mutta hänen vastaanottonsa Longbournissa ei tällä kertaa ollut yhtä sydämellinen kuin hänen ensi käynnillään. Hän oli kuitenkin niin suuresti onnensa lumoissa, ettei hän kaivannutkaan suurta huomaavaisuutta; ja totta puhuen hänen väsymätön lemmenkuhertelunsa tuntui toisista huojennukselta, sillä se vapautti heidät pitämästä hänelle seuraa. Suurimman osan joka päivästä hän vietti Lucas Lodgessa, palaten monesti vasta iltahämärissä Longbourniin, niin että hän ennätti lausua valittelunsa myöhästymisestään talonväelle, kun nämä olivat jo levolle käymässä.
Rva Bennet oli tulimmaisessa tuskassa. Jo pelkkä kihlauksen mainitseminen ja kaikki, mikä vain oli jossain yhteydessä sen kanssa, saattoi hänet vihan vimmoihin; ja kuitenkin hän voi olla varma, että kuuli siitä mainittavan alituisesti sekä kotona että kylässä. Pelkkä nti Lucasin näkeminen oli hänelle ylen ärsyttävää; kun Charlotte saapui kyläilemään Longbourniin, epäili emäntä vieraansa tulleen vain tarkastelemaan tulevaista rukinsijaa; ja milloin tämä puheli hiljaa hra Collinsin kanssa, oli hän täysin vakuutettu, että he puhelivat vain siitä, milloin saisivat tilan haltuunsa ja viskaisivat hänet tyttärineen maantielle. Rva Bennet valitti katkerasti kaikkea tätä vääryyttä puolisolleen.
"On tosiaan katkeraa ajatella, rakas Bennet", hän sanoi, "että Charlotte Lucas pääsee kerran emännöimään tässä talossa, että minun pitää tehdä tilaa hänelle ja vielä elävin silmin nähdä hänet sijassani!"
"Rakkaani, älä anna tuollaisille synkille ajatuksille valtaa itsessäsi. Toivokaamme, että asiat tulevat kääntymään paremmin päin. Otaksukaamme, että minä saan vielä haudata herra Collinsinkin."
XXIV LUKU.
Neiti Bingleyn kirje saapui viimein ja teki lopun kaikesta epätietoisuudesta. Jo aivan ensi lauseessa siinä vakuutettiin, että perhe aikoi koko talveksi jäädä Lontooseen ja valitettiin veljen pahoittelevan, ettei hän ollut joutunut käymään ottamassa jäähyväisiä Hertfordshiressa olevilta ystäviltä ennen poislähtöään.
Vähinkin toivo oli siis sammunut; eikä kirjeen loppuosakaan sisältänyt mitään lohdutusta Janelle, lukuunottamatta kirjoittajan vakuuttelua ainaisesta ystävyydestään. Pääosana siinä oli nti Darcylle suitsutettu ylistys. Kaikki tämän persoonalliset viehättäväisyydet jauhettiin jälleen läpi; ja Caroline kerskaili heidän läheisen ystävyytensä lujittumisesta ja rohkeni lausua toivonsa sen lopulliseen kukkaan puhkeamisesta paljon varmemmassa sävyssä kuin edellisessä kirjeessään. Hän ilmoitti myöskin veljensä viihtyvän mainiosti hra Darcyn talossa ja mainitsi jälkimmäisen aikovan tehdä joitakin hyvää lupaavia muutoksia sen sisustuksessa.
Elizabeth, jolle Jane oitis uskoi kirjeen sisällyksen, kuunteli sitä närkästyksestä mykistyneenä. Hänen sydämessään taisteli hellä sääli sisarta kohtaan ja tuima viha kaikkia muita asianosaisia vastaan. Carolinen viittauksia veljensä mieltymyksestä nti Darcyyn hän ei ottanut lainkaan uskoakseen. Hän oli yhtä varma kuin ennenkin siitä, että hra Bingley oli täydellä todella rakastunut Janeen ja rakasti häntä edelleenkin; mutta vaikka hän itsekin oli aina pitänyt suuresti tästä miellyttävästä nuoresta miehestä, ei hän nyt voinut ilman vihastusta, jopa ylenkatsettakin, nähdä, kuinka helposti hän antoi omaistensa ja ystävänsä johtaa häntä ja alistui alttiisti uhraamaan omansa ja rakastamansa tytön elämänonnen näiden oikkujen ja vallanhimon vuoksi.
Kului päivä tai parikin, ennenkuin Jane rohkeni ilmaista tunteensa Elizabethille; vihdoin, kun rva Bennet oli tavallista itsepäisemmin innoitellut Netherfieldin tyhjyyttä ja sen isännän merkillistä käyttäytymistä, ei Jane voinut pidättyä sanomasta sisarelleen: