Hra Collins palasi Hertfordshireen kohta Gardinerin väen ja Janen lähdettyä; mutta kun hän tällä kertaa majoittui Lucas Lodgeen, ei rva Bennetillä ollut hänestä entistä harmia. Häät olivat jo aivan lähellä, ja kunnon rouva oli jo pakottautunut käsittämään tämän kohtaloniskun välttämättömäksi pahaksi, niin että hän kykeni pahantuulisesi toivottamaan — aivan kuin päinvastaista odotellen — että heistä kaikesta huolimatta tulisi onnellinen pari. Vihkimisen piti tapahtua torstaina, ja keskiviikkona kävi Charlotte lausumassa Longbournin väelle jäähyväiset. Kun hän nousi lähteäkseen, seurasi Elizabeth häntä ulos, hyvin pahoillaan ja häpeissään äitinsä peittelemättömästä ilkeydestä ja itse vilpittömästi liikutettuna eron johdosta. Heidän pihalle laskeutuessaan sanoi Charlotte:
"Minä luotan siihen, Eliza, että kirjoittelet minulle ahkerasti."
"Siitä saat olla varma."
"Sitten on minulla vielä toinenkin pyyntö. Tahdothan tulla tervehtimään minua?"
"Toivon, että usein tapaamme toisemme täällä Hertfordshiressä."
"Minä en arvatenkaan pääse vähään aikaan lähtemään Kentistä. Lupaa senvuoksi tulla meidän luoksemme Hunsfordiin."
Elizabeth ei voinut kieltää, vaikka hän ei voinut odottaa itselleen siitä vierailusta suurtakaan huvia.
"Isäni ja Maria sisareni tulevat luokseni maaliskuussa", jatkoi Charlotte, "ja minä toivon, että sinä lähdet heidän mukaansa. Aivan täydellä todella, Eliza, sinä olet minulle yhtä tervetullut kuin kumpikin heistä."
Hääpäivä tuli ja meni; nuori pari lähti kirkon ovelta oitis matkalle uuteen kotiin, ja kaikki sanoivat sanottavansa siinä tilaisuudessa. Elizabeth sai piankin tietoja ystävältään, ja heidän kirjeenvaihtonsa jatkui yhtä säännöllisesti kuin tähänkin asti; mutta yhtä vapaana ja tutunomaisena se ei tietenkään voinut pysyä. Elizabeth ei voinut koskaan istua kirjoittamaan Charlottelle tuntematta, että entinen hauska ja tuttavallinen tyttöajan suhde oli loppunut; ja vaikka hän päättikin pitää kirjeenvaihtoa yhtä virkeänä kuin ennen, tapahtui se pikemminkin entisten muistojen kuin nykyisyyden vuoksi. Charlotten ensi kirjeet olivat hyvin innokkaat kiittelemään hänen uutta kotiaan, ylistämään Lady Catherinen suurenmoista jalotyylisyyttä ja kuvittelemaan kaikkea kaunista alkavasta avioelämästään. Sanalla sanoen kaikki oli kaikua hra Collinsin mahtipontisesta kehumisesta Hunsfordin ja Rosingsin verrattomuudesta, vaikkakin kohtuullisesti lievennettynä; ja Elizabeth arvasi, että hänen itsensä tuli täydentää kuva, kun hän ensi vierailullaan pääsi omin silmin tutustumaan oloihin.
Jane oli jo lähettänyt muutamia rivejä ilmoittaakseen heidän onnellisesta tulostaan Lontooseen, ja kun hänen toinen kirjeensä saapui, toivoi Elizabeth mitä hartaimmin, että siinä olisi joitakin tietoja Bingleyn perheen jäsenistä.