Hänen kärsimättömyytensä sai sellaisen palkinnon kuin kärsimättömyys yleensä saa. Jane oli ollut viikon päivät pääkaupungissa näkemättä tai kuulematta vähintäkään Carolinesta. Hän luotti kuitenkin tähän mahdollisuuteen, otaksuen että hänen Longbournista ystävättärelleen viimeksi lähettämänsä kirje oli jollain tapaa hukkunut.
"Täti lähtee huomenna sinnepäin kaupunkia", hän jatkoi, "ja minä käytän tilaisuutta hyväkseni käydäkseni Grosvenor-kadun varrella."
Tämän vierailun jälkeen Jane kirjoitti uudestaan, mainiten tavanneensa nti Bingleyn. "En luule, että Caroline silloin oli oikein hyvissä voimissaan; mutta hän oli kuitenkin hyvin iloinen nähdessään minut ja moitti minua, etten ollut aikaisemmin ilmoittanut hänelle tulostani Lontooseen. Siinä näet, että olin oikeassa; hän ei ole saanutkaan minun viime kirjettäni. Minä tiedustin luonnollisesti hänen veljensä vointia. Tämä voi erittäin hyvin, mutta on niin paljon yksissä herra Darcyn kanssa, etteivät sisaret häntä paljon näekään. Minä huomasin, että neiti Darcya odotettiin päivälliselle; hänet tahtoisin niin kernaasti nähdä. Vierailuni oli aivan lyhyt, kun Caroline ja rouva Hurst olivat lähdössä ulos. Arvaanpa heidän piankin käyvän täällä meidän luonamme."
Elizabeth pudisti päätään kirjeen luettuaan. Se vain vahvisti hänen uskoaan, että ainoastaan pelkkä sattuma saattaisi hra Bingleyn tietoon, että Jane oleskeli samassa kaupungissa.
Kului vielä neljä viikkoa, ilman että Jane näki vilaustakaan hra Bingleystä. Hän koetti uskotella itselleen ja sisarelleen, ettei se lainkaan pahoittanut hänen mieltään; mutta hän ei voinut enää olla panematta merkille nti Bingleyn ilmeistä välinpitämättömyyttä. Sittenkun hän oli parin viikon ajan odotellut tätä joka aamupäivä luokseen, oli vieras viimeinkin suvainnut saapua; mutta hänen vierailunsa hätäisyys ja vielä enemmän hänen muuttunut sävynsä osoittivat Janelle, että hänen oli turha enää pettää itseään. Tästä tapauksesta hän kirjoitti sisarelleen seuraavin sanoin:
"Rakkahin Lizzy, sinä et varmastikaan riemuitse saadessasi kuulla, että olit minua viisaampi, kun nyt tunnustan pettyneeni täydellisesti neiti Bingleyn minulle osoittamasta mielenkiinnosta. Mutta, sisko rakas, vaikka nyt huomaankin sinun olleen aivan oikeassa, niin älä pidä minua itsepäisenä kun edelleenkin väitän, että hänen edellisen käytöksensä vaikutuksesta minun luottamukseni häneen oli yhtä luonnollinen kuin sinun epäluulosi. Minä en pysty mitenkään käsittämään, miksi hän silloin pyrki niin läheiseen tuttavuussuhteeseen minun kanssani; mutta jos sama juttu uudistuisi vielä kerran, niin uskon, että pettäisin itseäni jälleen yhtä helposti. Caroline vastasi vierailuuni vasta eilen; enkä saanut ainoatakaan kirjelappua, en yhtään riviä häneltä väliajalla. Kun hän sitten vihdoin tuli, voin selvästi nähdä, ettei käynti ollut hänelle lainkaan mieluinen; hän pyysi muutamin kylmin sanoin anteeksi, ettei ollut päässyt ennen tulemaan; hän ei ilmaissut sanallakaan haluavansa minua käymään luonaan ja oli muutenkin joka suhteessa niin peräti toisenlainen ihminen kuin ennen, että hänen lähdettyään olin varmasti päättänyt, etten enää jatkaisi koko tuttavuutta.
"Minä säälin häntä, vaikken voikaan olla moittimatta häntä. Hän teki hyvin väärin, kun ensin valitsi minut niin läheiseksi ystäväkseen; sillä voin varmasti sanoa, että kaikki läheisempi tuttavuus meidän keskemme alkoi hänen puoleltaan. Mutta minä säälin häntä, koska tiedän, että hänen täytyy itsensäkin tuntea tehneensä väärin minua kohtaan, ja koska arvaan hyvin, että huolenpito veljestä on kaiken tämän syynä. Minun ei tarvitse selittää asiata sinulle tämän pitemmältä; ja vaikka me molemmat tiedämmekin hyvin, että tuo hänen pelkonsa on aivan turha, niin selittää se kuitenkin hänen käytöksensä muuttumisen. En voi kuitenkaan olla ihmettelemättä, että hänen enää tarvitsee ollenkaan tuntea tuollaista pelkoa, sillä jos hänen veljensä olisi välittänyt yhtään vähää minusta, niin olisimme jo kauan, kauan sitten tavanneet toisemme. Olen varma, että hän tietää minun olevan pääkaupungissa, hänen sisarensakin siitä viittaili; mutta Carolinen puheesta päättäen tämä näyttää vahvasti toivovan, että hänen veljensä täydellä todella rakastuisi neiti Darcyyn. Tätä minä en voi ymmärtää. Jollen pelkäisi arvostelevani asioita tylysti, niin tekisi melkein mieleni sanoa, että kaikki tämä näyttää minusta merkillisen kaksimieliseltä. Mutta minä pyrin karkoittamaan kaikki katkerat ajatukset mielestäni ja ajatella vain sitä, mikä tekee minut onnelliseksi — sinun muuttumatonta rakkauttasi ja enon ja tädin alituista hyvyyttä.
"Anna minun hyvin pian kuulla sinusta. Neiti Bingley salli minun ymmärtää, ettei hänen veljensä enää koskaan aio palata Netherfieldiin ja että hän aikoo luopua vuokraoikeudestaan siihen, mutta aivan varmaa se ei vielä ollut. Parempi on, ettemme puhu siitä mitään. Minä olen kovin iloinen, että olet saanut niin hyviä uutisia Hunsfordin ystävistämme. Pyydän että lähtisit heitä katsomaan Sir Williamin ja Marian keralla. Olen varma, että tulisit hyvin viihtymään siellä. Sinun j.n.e."
Tämä kirje murehdutti Elizabethia jonkun verran; mutta häntä lohdutti se varma tieto, ettei Jane enää antanut pettää itseään, ei ainakaan nti Bingleyn kaksimielisen käytöksen kautta. Kaikki toivo tämän veljen lähenemisestä oli nyt auttamattomasti mennyttä. Elizabeth ei enää edes toivonutkaan sitä. Hra Bingleyn arvo madaltui hänen silmissään maan tasalle; ja hyvin ansaituksi rangaistukseksi tuolle huikentelevaiselle nuorelle herralle hän toivoi, että tämä todellakin menisi naimisiin nti Darcyn kanssa, koska hänellä silloin — Wickhamin kuvauksesta päättäen — tulisi olemaan runsaasti aihetta katua, että oli hyljännyt paljon ansiokkaamman tytön.
Rva Gardiner muistutti tähän aikaan Elizabethia hänen lupauksestaan hra Wickhamin suhteen ja vaati lähempiä tietoja; ja Elizabethin oli lähetettävä sellaisia, jotka samalla kertaa tyydyttivät tätiä ja häntä itseään. Tuon herran ilmeinen kiintymys häneen oli jo haihtunut; hänellä oli näet jo uusi ihailun esine. Elizabeth oli kylliksi tarkkasilmäinen huomatakseen tämän, mutta hän voi kirjoittaa siitä tuntematta erikoista tuskaa. Hänen sydämensä ei ollut mainittavasti kärsinyt tästä leikistä, ja hänen turhamaisuuttaan tyydytti tietoisuus, että tuo miellyttävä kavaljeeri olisi varmasti valinnut hänet, jos molempien varallisuus olisi vain sen sallinut. Sen nuoren neitosen pääviehätyksenä, johon hra Wickhamin huomio nyt oli kääntynyt, oli odottamaton kymmenen tuhannen punnan perintö; mutta Elizabeth oli tässä suhteessa merkillistä kyllä vähemmän selväjärkinen kuin Charlotten naimiseen nähden, eikä hän ollenkaan paheksunut Wickhamin halua saavuttaa edullisen naimiskaupan avulla riippumaton taloudellinen asema.