Selostettuaan tämän kaiken rva Gardinerille hän jatkoi kirjeessään:
"Olen nyt aivan varma, rakas täti, ettei rakkaudesta ollut minun puoleltani paljonkaan puhetta; sillä jos olisin todella tuntenut tuota puhdasta ja ylentävää tunnetta, niin tällä hetkellä halveksisin ja vihaisin hänen pelkkää nimeäänkin ja toivottaisin hänelle kaikkea mahdollista pahaa. Mutta nyt minä päinvastoin ajattelen ystävällisesti ei ainoastaan hänestä itsestään, vaan myöskin hänen uudesta valitustaan, neiti Kingistä. Ei siis voi puhua, että olisin ollut rakastunut häneen. Minä olen koko ajan pitänyt silmäni valppaasti auki, ja se luultavasti on säästänyt minua lankeemasta tuohon onnettomuuteen; ja vaikka epäilemättä olisin paljon suuremman mielenkiinnon esine kaikille tuttavilleni, jos sydämeni olisi todella hurjasti ja epätoivoisesti syttynyt häneen, niin enpä voi sanoa harmittelevani senvuoksi, etten ole löytänyt armoa hänen silmissään. Sellaisen armon saa joskus maksaa liian kalliisti. Kitty ja Lydia ovat paljon enemmän harmissaan hänen 'uskottomuudestaan'. He ovat vielä liian nuoria käsittämään maailmanmenoa ja erityisesti sitä murheellista seikkaa, että kaunistenkin nuorten miesten on pakko saada jokapäiväinen leipänsä aivan yhtä hyvin kuin rumienkin."
XXVII LUKU.
Tammikuu ja helmikuu kuluivat, ilman että tämän merkillisempiä tapauksia sattui Longbournissa, jossa ainoina vaihteluina olivat kävelymatkat Merytoniin ja tavanmukaiset sade- ja pakkassäät. Maaliskuussa oli Elizabethin määrä lähteä Hunsfordiin. Aluksi hän ei itsekään ollut ottanut koko matkaa vakavalta kannalta; mutta nähdessään Charlotten pitävän siitä lujasti kiinni, rupesi hän odottamaan siitä itselleen mieluista vaihtelua. Erossaolo oli saattanut hänet jälleen ajattelemaan hellemmin tuntein Charlottea ja vähemmän vastenmielisesti hra Collinsia. Hänen oli määrä seurata Sir Williamia ja tämän toista tytärtä; matkalla poikettaisiin yönseuduksi Lontooseen, jolloin hän saisi tavata Janenkin; ja ajan lähetessä hän olisi joutunut hyvin pahoilleen, jos matka olisi mennyt myttyyn.
Ainoana suruna oli ero isästä, jonka hän tiesi suuresti kaipaavan häntä ja joka jo nyt oli niin huolestunut matkan johdosta, että vaati tytärtään ahkerasti kirjoittelemaan hänelle ja melkeinpä lupasi vastatakin hänen kirjeisiinsä.
Jäähyväistenotto Elizabethin ja hra Wickhamin välillä tapahtui kaikessa ystävyydessä — jälkimmäisen puolelta ystävällisyys oli kenties suurempikin. Hänen nykyinen lemmenliekkinsä ei ollut saanut häntä unohtamaan, että Elizabeth oli ollut ensimmäinen näillä mailla suitsemaan sitä liekkiin, ensimmäinen kuuntelemaan ja säälimään ja ihailemaan häntä; ja lausuessaan hänelle jäähyväisensä, toivottaen samalla hänelle kaikkea mahdollista hauskuutta matkalla ja muistuttaen, mitä hänellä oli odotettavissa Lady Catherine de Bourghin taholta, ja luottaen siihen, että heidän mielipiteensä — heidän yhteinen mielipiteensä — tästä jalosta rouvasta tulisi tikulleen käymään toteen, oli hänen sävynsä yhdellä haavaa niin vakava ja niin sydämellinen, että Elizabeth tunsi mikäli mahdollista entistä suurempaa mieltymystä häneen ja oli erotessaan vakuutettu siitä, että menipä tuo herttainen nuori mies naimisiin tai oli menemättä, hän aina pysyisi hänelle miellyttävän ja suoravaisen miehen ihanteena.
Matkaa oli ainoastaan neljäkolmatta mailia, ja he lähtivät niin varahin, että päätyivät hra Gardinerin portille jo puolipäivän aikaan. Jane oli salin akkunassa odottelemassa heitä, ja kun hän syöksähti portaita alas vastaan, oli Elizabethille ilo nähdä hänet terveenä ja suloisena kuten ennenkin. Portaissa odotteli kokonainen parvi tädin pienokaisia, jotka eivät olleet nähneet serkkuaan kokonaiseen vuoteen ja jotka sen vuoksi oitis voittivat alkuperäisen ujoutensa. Kaikki olivat iloisia ja sydämellisiä. Päivä kului mitä mieluisimmalla tavalla — päivännäöllä puodeissa juosten ja illalla istuen teatterissa.
Näytelmän väliajoilla onnistui Elizabethin päästä kahdenkeskiseen keskusteluun tädin kanssa. Puheenaiheena heillä tietystikin oli Jane; ja Elizabethia enemmän suretti kuin ihmetytti kuullessaan, että vaikka sisar ponnistelikin urheasti säilyttääkseen luontaisen hyvätuulisuutensa, oli hän ajoittain hyvin masentuneella päällä. Rva Gardiner kertoi erikoisesti nti Bingleyn käynnistä heidän luonaan sekä hänen itsensä ja Janen välillä olleista puheluista, joista voi päätellä, että sisar oli täydestä sydämestään alistunut luopumaan tämän tuttavuuden jatkamisesta.
Täti kiusoitteli sitten sisarentytärtään hra Wickhamin takia ja onnitteli häntä sen johdosta, että hän kykeni niin kevyesti kantamaan tältä saamansa rukkaset.
"Mutta sanoppas, rakas Elizabeth", hän lisäsi, "millainen tyttö se neiti King sitten on? Minua surettaisi, jos yhteinen ystävämme osoittautuisi rahanahneeksi."