— Toin yöllä vahvistusta. Täällä taitaa olla tulista. No, mitäs pojalle kuuluu?
— Huonoa, sanoi Onni, joka vielä piti Luutnanttia kädestä. Huonoa kuuluu. Saan vain hämmentää puuroa ja lakaista, enkä yhtään tapella.
Luutnantti hymyili ja pudisti häntä olkapäästä.
— Vai niin hullusti sinun on käynyt. Mutta kyllä minä pidän huolen siitä, että pääset sellaisista hommista, sillä olethan sinä sentään oikea sotapoika. Ja sitten saat tulla minun aseenkantajakseni.
Onnin sarkatakki paisui ja ääni vapisi, kun hän sanoi:
— Oikeinko adjutantiksi?
— Oikein.
Onni kavahti komeimpaan huomioasentoonsa.
— Kiitoksia paljon sitten, sanoi hän. Ja itsekseen hän jatkoi:
— Jumala varjelkoon herra Luutnanttia.