Onni Kalpa käännähti, huokasi ja sanoi:
— Joko nyt on reijät housuissakin?
Kosolti väkeä seisoi hänen ympärillään. Hän makasi yhä pihalla; hän kohottautui kyynärpäänsä varaan ja kysyi, oliko Luutnantti hengissä.
— Sitä ei täällä tiedetä, vastattiin, eihän hän kuulu tähän joukkoon.
Silloin Onnille tuli kiire. Nyrjähtänein nivelin hän lähti ontumaan kohti naapuritaloa. —
Seuraavana päivänä hän alkoi huomata tulleensa kuuluisaksi mieheksi, hänen nimensä oli levinnyt ympäri koko rykmentin. Mutta Luutnantti sanoi:
— Hyvin tehty, pikku Kalpa! Mutta pitää vain olla järjestys urhoollisuudessakin. Sentähden sinä et ensi kerralla saa rientää matkaan noin omin päin.
— Kuten käskette! vastasi Onni ja teki vaivaloisesti kunniaa.
IV.
Päivä toisensa jälkeen kului taisteluissa ja seikkailuissa. Hän oli jo kauan käynyt sotaa Luutnantin rinnalla, ja usein hän seisoi hajasäärin jossakin miesjoukossa, jossa häneen katsottiin kuin vanhaan soturiin ja tiedusteltiin häneltä sotataidon monia salaisuuksia.