— Kohta, vastasi Luutnantti.
— Mutta sanokaas Luutnantti, eikö tänä päivänä yhtään ryssää olekaan matkassa?
— Kyllä niitä on tuossa oikeanpuoleisessa pihassa. Mutta se ei kuulu meille.
Nyt pillit vihelsivät rynnäkköön.
Onni Kalpa syöksyi pystyyn muiden mukana. Mutta hän ei juossut sinne, minne oli käsketty, hänellä oli oma päämääränsä. Minkä keltaisista pieksusaappaista lähti hän kiisi vinosti kentän yli oikeanpuoleiseen pihaan. Hän tahtoi olla ensimmäisenä perillä.
Vingahti pari kertaa hänen sivuitsensa ja nykäisi vaatteista. Kerran hän kompastui johonkin näkymättömään — ei tiennyt mihin — joka takertui saappaisiin. Mutta hän nousi ylös ja juoksi eteenpäin, kiersi erään rikki ammutun ladon nurkitse, hyppäsi kiviaidan yli ja syöksyi hurjasti huutaen yksinänsä pihaan.
Hän joutui takaapäin keskelle venäläistä kuularuiskuväkeä, joka jo oli kääntynyt paetakseen. Hän ampui ja pisti, huusi ja löi ja kaatui tainnoksissa maahan.
Mutta toisetkin olivat jo tulleet — sen hän ehti nähdä viimeisessä vilahduksessa.
* * * * *
— Tällä pirulla on kuusi kuulanreikää vaatteissa, mutta ruumiissa ei hitto vie yhtään! sanoi sanitääri, joka oli polvistunut hänen ääreensä. Ei mitään vaaraa — pelkkiä naarmuja. Hän on vain tainnoksissa.