»Sinervä vallan olet», sanoi maammo, »kai suret tässä järjen itseltäsi mokoman juoppolallin rengin tähden. Käy lautamiehen Juokse, lapsoseni, ja hali hiukkasen, niin lämpenet.» —
* * *
Ei ollut Pankarinkaan päivät hauskat, se nähtiin kyllä, eikä liioin yöt, kylässä vaikka tavat salli paljon. Entistä jurompi ja suljetumpi hän oli, jotain harkitsevan näytti, aamusta iltaan kaikkialla raatoi, kernaimmin kuitenkin hän metsään lähti. Talvisen valon vuoksi ehkä hohti enemmän harmahtavaa ohimoilla, kuin hänkin äkin oisi vanhentunut. Köpelö sulhasmies, niin tuumi väki, saas nähdä, saako tyttö asuskella takana virran vielä vihittynä?
Vaan kerran tuli kylään hauska laulu, ei tietty mistä; sitä lauloi ensin vain harvat, mutta kohta joka talo. Aikansa renkuteltiin laulunpätkää hölkässä tukkikuorman, luona kehdon seudulla laajalti. Se kuului näin:
Emäsika on Pankarissa
kuin tynnöri mahdoton.
Ja renki virkkoi: sika tuo
sydänkäpyseni on.
Sioista, viinast' auta meitä, Herra.
Näät lemmittynsä luota
mies karkasi metsihin,
ja pääsiäiseksi lahdataan
sika paksu Pankarin.
Lohduta tyttö raukkaa silloin, Herra.
Vuorilla murheissansa
nyt istuu renki tuo
ja hioo pitkää puukkoaan
ja viinaa, villi, juo.
Puukosta auta Pankaria, Herra.
Niin kertoo meille laulu,
opin minkä siitä saa?
Pankari ehkä sikoineen
hautaansa taivaltaa.
Käännytä kaikki häijyt sielut, Herra.
Profeetan runotaidon arveltiin versovan jälleen parran kasvaessa. Mene ja tiedä. Vaikka kirkonpuoli laulannan lopettikin huhun vuoksi. Ei ollut arkalasta lautamies, hän joka toinen viikko hakkuumailleen vuorille lähti, usein aivan yksin.
Niin joutui muuan aamu pilvinen. Jo varhain alkoi hiljaa hiutaleida, ja väleen yltyi pyry sankeaksi, vapaaksi päivän tehden ajotöistä. Vaan Pankari ei välittänyt säästä, hän koiraturkit otti, rekeen vääntyi ja ajoi talvitietä ylös virtaa. Kohdalla kirkon, jossa pyry pyöri vaiheilla muurin harmaakivisen ja nietoksia nosti hautuumaalle, hän kiihdytti ja ajoi äyrähälle ja tietä eelleen kohden vuorimaita Hän kohta joutui metsän reunaan, sai tuulensuojan sekä kelpo kelin, tie joskin alkoi vähitellen nousta.