XIV KOHTAUS.
MARIE, (yksin, sytyttää kynttilän ja sikarinsa koko ajan puhuen): Kyllä hän minut taas niin pelotti sateenvarjoineen! ihan vielä vapisen! — — (polttaa) Oh — kuinka tämä on ihanaa. Voisin nauraa ja itkeä yht'aikaa, (yskii ja istuu nojatuoliin), suloiset väreet kulkevat ruumiissani! Ja nuo savuhäivät nousevat ja laskevat (hengittää). Mikä nautinto kun kerran saa näin kokonaan antautua, silmät puoli kiini katselemaan kuinka savuhattarat nousevat kuin kultaiset unelmat taivasta kohden, ja tuolla savun keskellä miehenikin kuva näyttää kauniimmalta ja herttaisemmalta — — olen aivan juopunut tästä nautinnosta! (akkunaa avataan hiljalleen) ihanhan hukun siihen tuntikausiksi!
XV KOHTAUS.
Gaston. Marie.
(Gaston avaa Marieta vastapäätä olevan akkunan siten ett'ei hän huomaa).
GASTON: Ei — ei, en soita, ja jos joku, soittaa — —, (tukehtumaisillaan) ah, hyi, tämä kamala haju, joka on vähällä tukahduttaa ihmisen — hm! (astuen akkunasta sisään antaa hän sateenvarjonsa pudota).
MARIE: Mitä!(huomaa miehensä ja pakenee oikealle oven luo): Ah!
GASTON: Marie!
MARIE, (piiloittaa sikarin selkänsä taa): Gaston.
GASTON: Jää tänne!