STOOL. Niinpä kyllä. Ja piti minua pöllönä — narrina, kiitellessään veljensä poikaa, mokomaa raju-päätä, koko senaatin koristukseksi ja kunniaksi. — Hm! Kyllä sitte senaatti varmaan on kaunis ja sen kunnia loistava, jos vain tuommoinenkin narrinhäntä sitä kaunistaa!
AINI. Ehkä me emme tajua sitä vissiin. Kenties senaatissa katsotaan semmoisia asioita vallan toiselta kannalta.
KLAARA. Senlainen armas kyyhkynen, kuin sinä, ansaitsee paljon paremman puolison…
STOOL. Niin juuri, sen sinä ansaitset, kulta-lintuseni!
AINI. Oi, kuinka minua mairittelette! — Vaan — minusta on yhdentekevä: Puoliso kuin puoliso — mitäpä niillä väliä. Ja minä olen vallan varma siitä, ett'ei herra Sirkkunen ollenkaan ole paha. — Hänessä on jotain — — niin iloista — — vilkasta — — ja elävätä — — —!
STOOL. Hänessäkö? — Mistä sen olet huomannut?
AINI. Hänen silmistään! — Te ette varmaankaan ole häntä tarkastanut — mutta sen olen minä tehnyt. — Vaariseni, — ennenkuin miehelle mennään, sitä tarkoin tarkastellaan. Kenties hän ei teidän läsnäollessanne saata olla — — noin — — "omillaan." Te olette ehkä hänessä liian paljon kunnioitusta herättäneet.
KLAARA. Miehenikö?
STOOL. Rouvaniko?
AINI. Vaarin käytöksessä on hyvin paljon tuommoista — — melkein peloittavaa jsloutta —