Näin erilaisista paikoista ja niistä johtuvista erilaisista kaivamisen haitoista voi jo päättää, että turkkilolla ei voi olla mitään määrättyä menetelmää töissään. Sattumia lukuunottamatta pitää sen muuttaa toimintatapojaan sikäli kuin sen heikko arvostelukyky sallii. Sahata, taittaa, irroittaa, kohottaa, kaivaa, siirtää — ne ovat keinoja, joita turkkilon täytyy tarpeen tullen käyttää hautaamispuuhissaan. Jollei se niihin kykenisi, vaan menettelisi samoin kaikissa tapauksissa, silloin se ei voisi tehdä töitään, jotka sille kuuluvat.
Tästä jo huomaa, kuinka lyhytnäköistä on tehdä johtopäätöksiä yhdestä ainoasta tapauksesta, jossa luulee havaitsevansa älyllisiä yhdistelmiä ja harkittuja tarkoituksia. Jokaisella vaiston ilmauksella on tietysti syynsä, mutta voiko hyönteinen jo etukäteen arvostella menetelmiensä tarkoituksenmukaisuutta? Ottakaamme ensin selvää työstä kokonaisuudessaan, lisätkäämme tosiasia toiseen, niin voimme ehkä sitten vastata tuohon kysymykseen.
Ravinnosta aluksi sananen. Yleisenä terveyspolisina ei turkkiin hylji mitään raatoa, joka jo alkaa mädätä. Kaikki sille kelpaa sekä karvaiset että höyheniset, kunhan raato vain ei ole ylivoimaisen iso. Se tutkii yhtä innokkaasti konnaa kuin käärmettäkin. Arvelematta se ottaa haltuunsa semmoiset harvinaisetkin löydöt, joita se ei koskaan sitä ennen ole tuntenut. Niinpä pitivät turkkilot häkissäni hyvänä saaliina kiinalaista kultakalaa ja hautasivat sen tavalliseen tapaansa. Ei teuraslihaakaan halveksita, lampaan kyljys, palanen pihviä, jos ne vain haisevat tarpeeksi, katoavat maahan yhtä hyvin kuin maamyyrä tai hiiri. Turkkilo ei, sanalla sanoen, pidä erikoisesti mistään, vaan hautaa kaiken, mikä on mädäntynyttä.
Seuratkaamme hautaamista. Maamyyrä on maan pinnalla. Pehmeä multa on helppoa kaivaa. Neljä turkkiloa on saapunut, kolme koirasta ja yksi naaras. Ne ovat piilossa raadon alla, joka näyttää tulleen eläväksi uudestaan, kun se liikkuu kaivajien selkien kohottamana. Kuka ei tietäisi, mitä tapahtuu, voisi hämmästyä tuota elävää kuollutta. Aika ajoin pistäytyy joku, kaivaja näkyviin, kulkee yli raadon tutkien ja tarkastaen sen turkkia sekä pujahtaa taas sen alle, nousee jälleen tarkastusmatkalleen ja katoaa uudestaan.
Raato liikkuu kovasti, tärisee ja kohoilee samalla kuin sen ympärille kohoo pieni multavalli. Omasta painostaan se vajoo hautaajien kaivamaan kuoppaan.
Pian liikkuu myöskin multavalli näkymättömien työläisten tonkimana, putoo kuoppaan ja peittää ruumiin. Se on salainen hautaus. Raato näyttää itsestään vaipuvan kuten nestemäiseen aineeseen. Vajottaminen jatkuu siksi, kunnes haudattava on tarpeeksi syvällä.
Mutta vaikka maamyyrä on peittynyt multaan, ei hautaamisen tarkoitus ole saavutettu. Jos parin, kolmen päivän kuluttua avaa haudan, niin näkee töiden jatkoa. Maamyyrä ei ole enää maanmyyrä, vaan haiseva, vihertävä, mätänevä, karvaton, kasaan työnnetty kimpale. Se on tilavassa kuopassa, jonka seinät ovat tiiviiksi painetut. Karva on tosin lähtenyt, joko turkkilot ovat sen leikanneet tai se on mädätessä irtautunut, mutta muuten on raato eheä. Se on säästetty tulevalle sukupolvelle, vanhemmat eivät ole sitä syöneet, ehkä ottaneet virkistyksekseen vain jonkun suuntäyden siitä kihoavaa visvaa.
Haudankaivajista on kaksi raadon vieressä, koiras ja naaras. Neljä niitä oli hautajaisissa, mihin siis on kaksi koirasta mennyt? Löydän ne käyristyneinä kokoon mullasta, melkein maanpinnasta.
Tämä huomio ei ole ainoa laatuaan. Joka kerta kun olen nähnyt turkkiloiden hautaamismenettelyn, ovat lopuksi muut, jotka tavallisesti ovat koiraita, kadonneet ja vain yksi pari jäänyt jäljelle. Turkkilot ovat erinomaisia perheenisiä, jotka eivät ole niin huolehtimattomia jälkeläisistään kuin muut hyönteiset. Ne työskentelevät eroituksetta sekä omaksi että toisten hyväksi. Jos joku pari on saanut liian vaikean tehtävän, tulevat toiset hajun viekoittelemina apuun. Ne kaivavat, vajottavat raadon maahan ja poistuvat sitten, jättäen parin yksin nauttimaan perheilojaan.
Tämä pari jatkaa töitään toukkiansa varten. Kun kaikki on tehty, menevät ne pois ja eroavat, alkaakseen toisaalla uudestaan, jollei muutoin, niin apumiehinä.