Tänään on onni suotuisa. Näen parin yhtyvän lyhdyn valossa. Iloinen ja tungetteleva koiras, joka kiiruhtaa tungoksessa, sattuu silmäkkäin erään ohikulkevan naaraan kanssa, joka sitä miellyttää. Naaraskaan ei ole vastaan, ja asiat kehittyvät pikaisesti.
Otsat käyvät yhteen, pihdit ovat liikkeessä, hännät heiluvat pitkin ottein, nousevat pystyyn, takertuvat toisiinsa ja hellästi hyväillen hankautuvat vastakkain. Eläimet nousevat päälaelleen seisomaan samoin kuin edellä jo kerrottiin Pian asetelma laskeutuu taas, pihdit puristuvat toisiinsa ja pari lähtee marssimaan. Pyramidiasento on siis yhdistymisen alku. Se on hyvin tavallinen asento, vieläpä samaa sukupuoltakin olevat kohoovat siten pystyyn, mutta ei niin sääntöjen mukaisesti, ei niin muodollisuuksia seuraten. Silloin se ei ole rakastuneiden keimailua, vaan on kärsimättömyyden merkki, hännät hosuvat toisiaan, eivät hyvälle.
Koiras kulkee kiiruusti takaperin sangen ylpeänä valloituksestaan. Toiset naaraat, jotka tulevat valjakkoa vastaan, asettuvat ympärille ja töllistelevät uteliaina, ehkäpä mustasukkaisinakin. Yksi niistä heittäytyy vietävänä olevan naaraan päälle, kiertää jalkansa sen ympäri ja koettaa pysäyttää matkailevaiset. Semmoista välikohtausta koiras vastustaa, se pudistaa naarastaan, vetää sitä, mutta naaras ei liiku. No, tästä käänteestä se ei ole kovin murheissaan, vaan jättää naaraan. Onhan niitä toisia ja aivan lähellä. Nyt se tarttuu ilman rakkauden tunnustuksia suorastaan uuden tuttavansa käsiin ja vaatii sitä kävelylle. Mutta tämä kieltäytyy, irroittautuu ja pakenee.
Se houkuttelee yhtä kursailematta toista noiden uteliaina töllistelevien joukosta. Tämä myöntyy tuumaan, mutta ei ole sanottua, ettei se matkalla karkaisi johtajansa pihdeistä. Mitäpä tuo huikentelija siitä välittäisi! Jos yksi menee, onhan niitä toisia, se tyytyy ensimäiseen vastaantulijaan.
Nyt se vie voittamaansa valaistun alueen poikki. Kaikin voimin se tempoo naarasta, jos naaras ei tahdo seurata, mutta vetää hellästi, jos se kuuliaisena tottelee. Pysähdytään välistä, joskus kauaksikin aikaa.
Silloin koiras tekee ihmeellisiä liikkeitä. Se koukistaa jalkamaisiksi pidenneet, pihtipäätteiset leukajalkansa, sanokaamme kuten edelläkin, käsivartensa, ojentaa ne taas suoriksi eteen ja pakoittaa siten naaraan leikkiinsä, lähestymään sitä ja taas etenemään. Molempien käsivarret muodostavat yhdessä nivelikkään säleneliön, joka vuoroin levenee, vuoroin sulkeutuu. Näiden notkeusvoimisteluharjoitusten jälkeen koneisto koukistuu ja pysähtyy.
Nyt niiden otsat ovat kiinni toisissaan, hellyyden purkauksessa molempien suut yhtyvät. Tämmöisiä hyväilyjä kuvatessaan johtuvat mieleen "suudelmat" ja "syleilyt", mutta niitä sanoja ei uskalla käyttää, kun skorpionilla ei ole päätä, ei kasvoja, huulia eikä poskia. Eläin on kuin saksilla poikki leikattu, sillä ei ole edes kuonoakaan ja naaman paikalla on alaleukojen hirvittävät purulevyt.
Ja kuitenkin se on skorpionista kauneinta kaikesta! Etujaloillaan, jotka ovat hennommat ja liikkuvammat kuin muut, taputtelee se lempeästi toisen julmannäköistä naamaria, sen mielestä viehättäviä kasvoja, intohimoisesti se hiukan puraisee, kutittaa puruleuoillaan toisen suuta, joka on yhtä ruma kuin omansakin. Sanotaan, että kyyhkynen on keksinyt suutelemisen, mutta minä tiedän hänen edeltäjänsä: se on skorpioni.
Sen mielitietty antaa kaiken tapahtua ja pysyy aivan hiljaa, mielessään se kuitenkin salaisesti toivoo pääsevänsä karkuun. Mutta miten irroittautua? Se antaa hyvin yksinkertaisesti liian tuliselle rakastajalle läimäyksen sormille, ja silloin se on heti vapaa. Välit menevät rikki. Huomenna on huono tuuli ohi ja menot voivat alkaa alusta.
Toukok. 25 p. — Naaraan hännänisku todistaa, että aluksi niin nöyrällä ystävättärellä on omat oikkunsa, itsepintaiset vastustamishalunsa ja äkkipikaiset eroamispuuskansa. Siitä vielä lisäesimerkki.