Kaukana siitä, että Émile panisi pahaksensa toisten ihmisten tapoja, hän päinvastoin sangen mielellään mukautuu niihin; sitä hän ei tee näyttääkseen tapoihin perehtyneeltä tai kohteliaalta, vaan päinvastoin peläten, että eroaisi muista, että häntä huomattaisiin. Hän ei koskaan ole tyytyväisempi kuin silloin, kun ei kiinnitetä huomiota häneen.
Joskohta hän astuessaan maailmaan täydelleen on tuntematta sen tapoja, ei hän siltä ole ujo ja arka. Jos hän pysytteleikse taustalla, tämä ei tapahdu ujoudesta, vaan sentähden, että hän itse paremmin tehdäkseen huomioita tahtoo olla huomaamattomassa paikassa. Se näet, mitä hänestä ajatellaan, ei ollenkaan häntä liikuta, ja naurunalaiseksi joutuminen ei häntä ollenkaan pelota. Tästä johtuu se, että hän aina on levollinen ja kylmäverinen ja ettei väärä häpeäntunne häntä rasita. Tarkattakoon häntä tai älköön tarkattako, niin hän aina tekee kaiken tehtävänsä parhaan taitonsa mukaan; ja kun hänellä aina on huomiokykynsä vallassaan hyvin tarkatakseen muita, niin hän osaa omistaa heidän tapojaan monta vertaa helpommin kuin ennakkoluulojen orjat. Saattaa sanoa, että hän omistaa seurustelutottumuksen niin helposti juuri sentähden, että hän panee siihen niin vähän arvoa.
Älkää kuitenkaan saako liian suuria ajatuksia hänen esiintymisryhdistään älkääkä verratko häntä teidän niin suuresti miellyttäviin nuoriin seuraihmisiinne. Hän on vakava ja luja, mutta ei itserakas; hänen käytöksensä on vapaata, mutta ei ylenkatseellisen ylvästelevää. Röyhkeä esiintyminen kuuluu ainoastaan orjille, vapaa ihminen on kaukana teeskentelevästä käytöstavasta. En vielä koskaan ole nähnyt miehen, jolla on oikeata ja jaloa ylpeyttä sielussaan, sitä ilmaisevan käytöksessään. Tämä taipumus on pikemmin olennainen halpamaisille ja turhamielisille sieluille, jotka ainoastaan sillä tavoin luulevat voivansa vaikuttaa ihmisiin. Luin eräästä kirjasta, että kuuluisan Marcelin saliin kerran tuli vieras, jolta Marcel kysyi mistä maasta hän oli kotoisin. "Olen englantilainen", vastaa vieras. "Tekö englantilainen?" huomauttaa tanssimestari. "Olisitteko te kotoisin tuolta saarelta, missä kansalaiset ovat osallisina maan hallituksessa, ollen osana esivaltaa.[148] Hyvä herra, tuo kumartunut otsa, tuo pelokas katse, tuo epävarma käynti ilmaisevat ainoastaan arvonimen saanutta vaaliruhtinaan orjaa."
En tiedä osottaneeko tämä arvostelu suurta taitoa huomaamaan ihmisen luonteen ja hänen ulkomuotonsa välistä suhdetta. Minä puolestani, jolla ei ole kunnia olla tanssinopettaja, olisin ajatellut vallan päinvastoin. Olisin sanonut: "Tuo englantilainen ei ole mikään hovimies; en ole koskaan kuullut sanottavan, että hovimiehillä olisi otsa kumarassa ja epävarma käynti. Mies, joka esiintyy epävarmana tanssimestarin luona, saattaa esiintyä hyvinkin varmana alihuoneessa." Varmaankin tuo herra Marcel luulee omia maalaisiaan pelkiksi roomalaisiksi!
Se, joka rakastaa, tahtoo itse olla rakastettu; Émile rakastaa ihmisiä, hän tahtoo siis heitä miellyttää. Kahta suuremmalla syyllä hän tahtoo miellyttää naisia. Hänen ikänsä, hänen tapansa ja tuumansa, kaikki yhdessä ylläpitää hänessä tätä halua. Sanon hänen tapansa, sillä niillä on tässä suhteessa suuri merkitys. Ne miehet, joilla on hyvät tavat, ovat naisten oikeita ihailijoita. He eivät ole, kuten muut, naisten seurassa noin keikistelevän kohteliaita, mutta he osottavat harrastusta ja huomaavaisuutta, joka on todempi ja tuntehikkaampi ja joka lähtee sydämestä. Tuntisin siinä piirissä, joka ympäröi nuorta naista sellaisen miehen, jolla on hyvät tavat ja joka voi hillitä luontonsa, sadan tuhannen irstaan nuoren miehen joukosta. Voitte siis päättää miten Émile on käyttäytyvä, jonka aistilliset tunteet vasta ovat heränneet ja jolla on niin monta järkisyytä, mitkä neuvovat häntä niitä vastustamaan! Luulenpa että hän naisten seurassa joskus on oleva ujo ja pelokas; mutta tämä ujous ei suinkaan ole oleva heille epämiellyttävä, ja vähimminkin veitikkamaiset heistä varmaankin usein osaavat nauttia tuosta hänen ujomaisuudestaan, jopa sitä lisätäkin. Muuten hänen kohtelias huomaavaisuutensa on tuntuvasti vaihteleva eri asianhaarojen mukaan. Naimisissa olevien naisten seurassa hän on oleva vaatimattomampi ja kunnioittavampi, nuorten naimaikäisten naisten parissa taas vilkkaampi ja hellämielisempi. Hän ei koskaan hylkää etsintänsä silmämäärää, ja sille naiselle, joka muistuttaa hänen ihannettaan, hän aina on osottava enimmin huomaavaisuutta.
Ei kukaan ole oleva täsmällisempi kaiken sen noudattamisessa, mikä perustuu luonnon järjestykseen, jopa hyvään yhteiskuntajärjestykseenkin, mutta edellisen hän aina asettaa jälkimäisestä edelle; niinpä hän on enemmän kunnioittava yksityisihmistä, joka on häntä vanhempi, kuin ikäistään virkamiestä. Koska hän on oleva nuorimpia mieshenkilöitä niissä seuroissa, joissa tulee liikkumaan, on hän aina oleva vaatimattomimpia, ei sentähden, että hän turhamielisesti tahtoisi näyttää nöyrältä, vaan sentähden, että tuo vaatimattomuus johtuu luonnollisesta tunteesta ja että se perustuu järkeen. Hän ei ole matkiva nuoren houkkion seurustelutapoja, joka, huvittaakseen seurapiiriä, puhuu äänekkäämmin kuin viisaat ihmiset ja keskeyttää vanhojen ihmisten puheet. Hän puolestaan ei hyväksy sitä vastausta, jonka eräs vanha aatelismies antoi Ludvig XV:lle; tämä kysyi häneltä kumpaa vuosisataa hän piti parempana, omaa, vaiko kulunutta vuosisataa. Aatelismies näet vastasi: "Sir, olen nuoruudessani oppinut kunnioittamaan vanhoja ihmisiä, nyt tulee minun vanhuudessani oppia kunnioittamaan nuoria."
Émilellä kun on hellä ja tunteellinen mieli, vaikka hän ei pane arvoa yleiseen piintyneeseen mielipiteeseen, on hän, joskohta hän kernaasti miellyttää muita, kuitenkin varsin vähän välittävä siitä, pitävätkö he häntä arvossa. Tästä seuraa, että hän on oleva enemmän sydämellinen kuin kohtelias, ettei hän ole oleva ylpeä eikä komeileva ja että häntä liikuttaa enemmin yksi ainoa hyväily kuin tuhannet ylistelyt. Samasta syystä hän ei kuitenkaan ole laiminlyövä esiintymistapojaan eikä ryhtiään, jopa hän on pitävä silmällä sitä, että hänen pukunsa on huolellinen; tätä hän ei tee sentähden, että näyttäisi hienomakuiselta mieheltä, vaan tehdäkseen ulkomuotonsa miellyttävämmäksi. Eipä hän kuitenkaan koskaan ole esiintyvä kullalla kirjaillussa puvussa, eikä komeuden ja rikkauden leima ole saastuttava hänen ulkoasuaan.
Huomattaneen, ettei kaikki tämä minun puoleltani vaadi mitään laajojen käskyjen terottamista, vaan että se on pelkkä seuraus alkukasvatuksestani. Tavallisesti meille kuvataan seurustelutaitoa hyvin suurena salaperäisyytenä, ikäänkuin siinä iässä, jolloin se hankitaan, sitä ei saavutettaisi luonnollisesti ja ikäänkuin ei tulisi hakea sen ensi lakeja kunniallisesta sydämestä. Oikea kohteliaisuus on siinä, että osotamme ihmisille hyväntahtoisuutta; se näyttäytyy helposti siinä ihmisessä, jolla sitä on. Ainoastaan niitä varten, joilla sitä ei ole, on täytynyt keksiä taito, joka teeskentelee hyväntahtoisuutta.
"Opitun kohteliaisuuden turmiollisin vaikutus on se, että se opettaa olemaan vailla niitä hyveitä, joita se teeskennellen jäljittelee. Istutettakoon meihin kasvatuksen kautta ihmisrakkautta ja hyväntekeväisyyttä, niin ei meiltä ole puuttuva kohteliaisuutta, tai, oikeammin sanoen, emme sitä enää tarvitse."
"Jos ei meillä olekaan sellaista kohteliaisuutta, joka ilmenee ulkonaisissa miellyttävissä seurustelutavoissa, niin on meillä sen sijaan oleva sellainen käytöstapa, joka ilmaisee kunnon miestä ja kansalaista: silloin meidän ei tarvitse turvautua valheellisuuteen."